Seuraava Go-päivä on 5.7. ja paikkana jälleen Ravintola Kirjakauppa. Pelit aloitellaan klo 17.00. Tuttuun tapaan tarjolla on sekä vapaata pelailua, että pelin opettamista siitä kiinnostuneille. Lisäksi tarjolla ovat Kirjakaupan palvelut suoraan pelipaikalla.
Mikäli omistatte laudan, otattehan sen mukaan.
maanantai 27. kesäkuuta 2016
torstai 23. kesäkuuta 2016
Pöllökarhut toivottaa hyvää juhannusta – ja tiedottaa tulevista tapahtumista
Viime viikkoina on tapahtumia riittänyt, on ollut
esittelypelejä, kuten X-Wing, Android:Netrunner ja Malifaux. Lisäksi Porin
asukastuvat on saatu onnistuneesti kierrettyä ja Go-jaos on aloittanut
onnistuneesti toimintansa. Ymmärrettävästi peliputki katkeaa kesäkuun
loppupuolella, kun myös Pöllökarhut siirtyvät viettämään keskikesän juhlaa. Pöllökarhujen
hallitus toivottaakin sekä kaikille jäsenilleen, että myös tavallisille
kansalaisille hyvää juhannusta.
Toiminta jatkuu taas heinäkuun alusta; Pöllökarhujen uusi
megakorporaatio Owlbear Inc. järjestää Andoid:
Netrunner aloittelijaturnauksen Porin Pelikaupalla lauantaina 2.7.
Tarkemmat tiedot löytyvätkin jo edellisestä blogitekstistä. Lisäksi Go-jaos jatkanee toimintaansa heti seuraavalla viikolla (vko 27), siitä
tarkemmat tiedot saataneen kuitenkin vasta ensi viikolla.
Myös seuraava isompi tapahtumakin on jo tiedossa, kun
Pöllökarhut siirtää koko pelirykmenttinsä Noormarkkuun
perjantaina 22.7. Kirjastolla pidettävä tapahtuma alkaa klo 14, ja päättyy
klo 20.30. Tapojen mukaan lauta-, kortti-, sekä miniatyyripelaajat ovat
tervetulleita pelaamaan uusia ja vanhoja pelejä hyvässä seurassa. Lisäksi myös
roolipelaajille järjestetään oma pelinsä tällä kerralla. Pj Riku on luvannut
vetää halukkaille Paranoia-roolipelin. Koska roolipelin vetäminen vaatii
tavallista enemmän järjestelyjä, pyydetään tähän humoristiseen, vaihtoehtoiseen
tulevaisuuteen sijoittuvaan scifi-roolipeliin haluavia ilmoittamaan tulostaan
etukäteen. Tämä käynee helpoiten facebookin kautta tapahtuman omalla sivulla
ilmoittamalla, mutta vaihtoehtona myös sähköposti-ilmoittautuminen
osoitteeseen: pollokarhut@gmail.com . Peliin otetaan mukaan 4-5 pelaajaa, joten
ilmoitattehan kiinnostuneisuutenne ajoissa.
Hyvää juhannusta kaikille!
Pöllökarhut kieltää kaikkia hukkumasta
tänäkään juhannuksena.
torstai 16. kesäkuuta 2016
Android: Netrunner Aloittelijaturnaus 2.7.2016
Tiedote: Kaikille
Lähettäjä: Owlbear Inc. - Pori Division
Pöllökarhujen megakorporaatio Owlbear Inc. järjestää Porin Pelikaupalla 2.7. klo 11.00 alkaen Android: Netrunner aloittelijaturnauksen! Ennakkoilmoittaumista ei tarvita. Tule ko. päivänä paikalle runner ja corp deckien kanssa!
Ovatko säännöt vielä vähän hakusessa?
Mitä tarkoittaa klikki?
Miksi ihmiset juoksevat arkistoon?
Mitä on asymmetria?
Huoli pois! Aloittelijaturnauksen tarkoituksena on opettaa uusille pelaajille turnaussääntöjä ja tutustuttaa toisiin Android: Netrunner pelaajiin rennolla meiningillä! Huhut kertovat että jopa Tampere Gridin korporaatiot ja runnerit ovat kiinnostuneita tästä tapahtumasta.
Turnaussäännöt:
1. Vain YKSI core set on sallittu pakkojen rakentamiseen
2. Osallistumismaksu 2€
3. Pelejä pelataan 4 SWISS kierrosta (ei top cuttia)
4.Kierroksen pituus 65 min (molemmat puolet pelataan)
5. "NAPD Most Wanted List" ei ole voimassa
Palkinnot:
1. Sija: 10€ lahjakortti Porin Pelikaupalle
Top 2: FFG Netrunner art sleeve
Top 10: Ice Wall alternative art
Jos osallistujia enemmän niin hankimme jotain kivaa lopuillekin!
Riku L
Pöllökarhut - Porin Pöytäpeliseuran pj.
Lähettäjä: Owlbear Inc. - Pori Division
Pöllökarhujen megakorporaatio Owlbear Inc. järjestää Porin Pelikaupalla 2.7. klo 11.00 alkaen Android: Netrunner aloittelijaturnauksen! Ennakkoilmoittaumista ei tarvita. Tule ko. päivänä paikalle runner ja corp deckien kanssa!
Ovatko säännöt vielä vähän hakusessa?
Mitä tarkoittaa klikki?
Miksi ihmiset juoksevat arkistoon?
Mitä on asymmetria?
Huoli pois! Aloittelijaturnauksen tarkoituksena on opettaa uusille pelaajille turnaussääntöjä ja tutustuttaa toisiin Android: Netrunner pelaajiin rennolla meiningillä! Huhut kertovat että jopa Tampere Gridin korporaatiot ja runnerit ovat kiinnostuneita tästä tapahtumasta.
Turnaussäännöt:
1. Vain YKSI core set on sallittu pakkojen rakentamiseen
2. Osallistumismaksu 2€
3. Pelejä pelataan 4 SWISS kierrosta (ei top cuttia)
4.Kierroksen pituus 65 min (molemmat puolet pelataan)
5. "NAPD Most Wanted List" ei ole voimassa
Palkinnot:
1. Sija: 10€ lahjakortti Porin Pelikaupalle
Top 2: FFG Netrunner art sleeve
Top 10: Ice Wall alternative art
Jos osallistujia enemmän niin hankimme jotain kivaa lopuillekin!
Riku L
Pöllökarhut - Porin Pöytäpeliseuran pj.
sunnuntai 12. kesäkuuta 2016
Osallistu kyselyyn Porin Pelikaupan valikoiman kehittämiseksi
Kivijalan tukeminen on aina hyvin tärkeää, mutta joka kerta ei tahdo paikallisesta hyllystä löytää haluamaansa. Porin Pelikaupan pyynnöstä Pöllökarhut ojentavatkin tässä auttavan tassunsa ja järjestämme kyselyn siitä, mitä pöytäpeliharrastajat toivoisivat Pelikaupan valikoimasta löytyvän. Tottahan toki kaupalla otetaan toiveita vastaan aina, joten palautetta voi ja kannattaa antaa myös suoraan liikkeeseen. Älä turhaan jää harmittelemaan puutetta vaan tuo se esille, sillä ajatuksenlukijoihin on varaa hyvin harvoilla yrityksillä. Näin parannat paikallista valikoimaa ja se on kaikkien pelaajien eduksi.
Toimi näin: Mene kyselyyn, josta löydät listan jo toivottuja tuotteita. Voit äänestää näistä omia tarpeitasi ja voit myös lisätä uuden toiveen listalle, jos sieltä puuttuu jokin, mitä itse haluaisit kaupalta hankkia. Kaikki ovat tottakai tärkeitä tuotteita, mutta äänestä silti harkiten vain niitä tuotteita, joita itse todella kaipaat. Näin näemme parhaiten, mitkä ovat niitä halutuimpia ja kiireellisimpiä tarpeita.
Huom: Kyselylomakkeen heikkoutena on, että voit lisätä vain yhden uuden asian listaan kerrallaan. Jos siis haluat lisätä useampia, niin vastaa siihen ensin syöttäen ensimmäinen oma ehdotuksesi tekstikenttään. Kun olet lähettänyt tämän vastauksen paina "change my answer" ja pääset palaamaan taaksepäin ja syöttämään listalle jälleen uuden asian ja niin edelleen. Äänestäminenhän onnistuu kätevästi vain rastittelemalla ovat toivomukset.
Pääset kyselyyn klikkaamalla tästä
perjantai 10. kesäkuuta 2016
Tule pelaamaan Gota 15.6.
Ensimmäinen Go pelipäivä saatiin onnistuneesti pidettyä viime viikolla ja ensi viikolla on tarkoitus jatkaa taas pelaamista. Olit sitten kokenut konkari tai täysin vasta-alkaja, mutta jos Go kiinnostaa, niin saavuthan paikalle ensi keskiviikkona. Tarjolla tavan mukaan opastusta peliin ja ensikertalaisille tarjotaan nopea ohjeistus, joka mahdollistaa oman peliuran aloittamisen samantien.
Pöllökarhujen Go -pelipäivä
Keskiviikkona 15.6.
Kello 17.00 - 21.00 *
Ravintola Kirjakaupassa
* Kirjakauppa on auki puoleen yöhön asti, joten pidempäänkin saa pelata.
Mikäli joku ensikertalainen haluaa hieman tutustua peliin ennen ensimmäistä kertaa, niin kattava aloituspaketti löytyy osoitteesta http://www.playgo.to/iwtg/
Aloittelijoiden on hyvä muistaa, että alkuun on tarjolla myös pienempiä lautoja, eikä heti tarvitse yrittää ymmärtää tuota täysikokoista lautaa.
Mikäli omistat oman laudan ja kivet, otathan ne mukaan, jos suinkin mahdollista, niin päästään kaikki varmasti pelaamaan.
Nähdään Kirjakaupalla!
Juha
tiistai 7. kesäkuuta 2016
X-Wing -päivä 13.6. - Tule kokeilemaan aloittelijaystävällistä miniatyyripeliä
X-Wing Miniatures Game on korkeasta laadustaan tunnetun Fantasy Flight Gamesin miniatyyripeli, joka on kuitenkin huomattavasti helpommin lähestyttävä, kuin miniatyyripelit yleensä. Pelin säännöt oppii noin vartissa, mutta niissä on tästäkin huolimatta niin paljon syvyyttä, että mestariksi tuleminen vaatii sen verran lentotunteja, että moni oikeaa lentolupakirjaa hamuava olisi kateellinen. Aloittelijaystävällisyyttä lisäävät myös muita edullisemmat aloituskustannukset ja valmiiksi maalatut miniatyyrit, jolloin pelaamaan pääsee suoraan paketista eikä tarvitse panostaa miniatyyrien kokoamiseen ja maalaamiseen.
Pöllökarhut järjestää ensi maanantaina Pelikaupalla X-Wingille pyhitetyn iltapäivän. Ohjelmassa on vapaata pelailua jo pelin aloittaneille ja tottakai tärkeimpänä demopöytä tai pari, joissa pääsee itse kokeilemaan peliä kokeneiden lentäjien ohjauksessa.
Pöllökarhujen X-Wing -pelipäivä
Maanantaina 13.6.
Kello 16.00 - 19.00 *
Porin Pelikaupalla
* Veteraanit voivat toki aloittaa pelaamaan vaikka heti kaupan auettua, mutta demo-pelit tarjolla pääasiassa iltapäivällä.
Vain Star Wars -faneille? Ei todellakaan!
Vaikka tähtien sotimiset tarjoavatkin pelille hyvän ja vahvan teeman, niin X-Wing ei ole kuitenkaan pelkästään Star Wars -faneille. Peli kun on yksinkertaisesti niin hyvin tehty ja pelimekaniikka koukuttava, että lentelyyn uppoutuu helposti kuka tahansa. Pelissä myös lentotaidot ovat pääosassa pelkän vahvimman mahdollisen "armeijan" kokoamisen sijaan, joten peli sopii täten täydellisesti rennon pelaamisen lisäksi myös turnauspeliksi. Suomessa ja Porissa X-Wing turnauksia järjestetäänkin jatkuvasti ja myös täällä Porissa niitä on vähintään 5-6 vuodessa, kuten olette mahdollisesti jo ehtineet huomatakin.
Peliin ja sen mielenkiintoiseen mekaniikkaan voit tutustua myös alta löytyvän FFG:n oman videotutoriaalin parissa, mutta parhaiten pelikokemukseen pääse tottakai sisälle tulemalla itse kokeilemaan!
torstai 2. kesäkuuta 2016
Malifaux-päivä 18.6. - Tule tutustumaan Malifauxin maailmaan
Lauantaina 18.6. järjestetään Pelikaupalla pieni Malifaux-päivä kyseisen pelin ympärillä. Kyseessä on siis figumäärältään pieni miniatyyripeli, joka sijoittuu 1900-luvun alun maailmaan, jossa on löydetty reitti eräänlaiseen rinnakkaistodellisuuteen, jota ihmiset tietysti lähtevät kilvan valtaamaan omakseen.
"Based in an alternate Earth, Malifaux uses gothic, steampunk, and victorian horror with a dose of the wild west to inject fun and depth into the magical lawlessness of a world rife with monsters, necropunks, man-machine hybrids, gunslingers, and powerhungry politicos. Actively using character-driven stories to define the world of Malifaux, seek your fortune in this fast paced and brutal 32mm tabletop miniature skirmish game. "
Malifaux ei ole ehkä kaikista aloittelijaystävällisin miniatyyripeli, muttei tietenkään mahdoton harrastuksen aloittamiseen. Yksityiskohtaiset miniatyyrit ja haastavan runsaat säännöt, voivat tehdä oppimiskäyrästä jyrkän, mutta toisaalta miniatyyripelaamisen kultainen sääntö on aina ollut, että tulee valita sellainen peli, joka itseen eniten vetoaa, niin muu seuraa kyllä perässä. Jos siis Steampunk-zombie-kauhu-politikointi kuudesti laukeavat laulaen ja tulipallot lennellen kuulostaa omalta jutultasi, niin tule ihmeessä tekemään tuttavuutta pelin kanssa, olivat miniatyyripelit sitten ennestään tuttuja tai eivät!
Luvassa on pelitilaa jo pelin aloittaneille, joten pääset livenä näkemään miltä meno näyttää täydessä toiminnassa ja sen lisäksi on tottakai varattu tilaa erilliselle demopöydälle, jossa pääset itse testaamaan peliä käytännössä kokeneen harrastajan opastuksella.
Tule siis mukaan tutustumaan Malifauxin maailmaan! *
Lauantai 18.6.
Kello 12.00 - n. 18.00
Porin Pelikauppa
* Johon sijoittuu myös roolipeli Through the Breach, joka on tietysti tärkeä sivumaininta, kun kerran molemmat pelityypit yhdistyksemme alle kuuluvat.
PS. Kilta haisee.
Rakkaudella,
Kaivostyöläisten ja höyryasentajain ammattiliitto
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)