Pelipöytä 2020

Kuva: Kristiina Seppä. Instagram: @kristiinaseppa_illustration

Pöllökarhut ry järjestää täysin pöytäpeleille ja niiden harrastajille (tuleville, tuoreille ja veteraaneille) pyhitetyn tapahtuman. Tapahtuma liputtaa pelaamisen yhteisöllisyyttä ja yhdessä tekemistä, joten sen nimeksi on valikoitunut Pelipöytä, koska se on väline ja paikka, joka todella tuo harrastajat yhteen. Aivan, kuten yhdistyksemmekin pyrkii aina tekemään. Pelipöytä järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2019, jolloin se keräsi yli 90 henkeä pelaamaan yhdessä ja tänä vuonna on tietysti tavoitteena kasvattaa joukkoa entisestään.

Luvassa on mm. Dungeons & Dragonssia, Warhammer 40.000-turnaus, Magic the Gatheringia ja tottakai aivan valtava määrä lautapelejä vapaasti pelattavaksi ja tarvittaessa myös sääntöopetuksen kerta! Lisäksi myös kirpputori ja noppakolehti. Tarkemman ohjelmiston löydät alta.

Tapahtuma järjestetään lauantaina 8.2. Porin keskustan nuorisotalolla kello 14.00-23.59. 

Tapahtuman pääsymaksut:


0e Pöllökarhut ry:n jäsenille (Liittyminen mahdollista tapahtumassa)
2e muille.
Alle 12-v ilmaiseksi huoltajan seurassa
Maksutavat: Käteinen ja MobilePay

Tapahtuman kehittymisen seuraaminen onnistuu parhaiten Facebookissa.


Tapahtuman häirinnänvastainen linjaus.

Mikäli sinulla on kysyttävää, toiveita tai ohjelmaa tarjolla tapahtumaan, niin voit lähestyä meitä Facebookissa tai sähköpostitse osoitteella pollokarhut@gmail.com

Toimihenkilöt:
Pääjärjestäjä - Petteri Palomäki
Lautapelivastaava - Jarmo Niinisalo
Roolipelivastaava - Riku Sulamäki
Miniatyyripelivastaava - Lassi Palomäki
Korttipelivastaava - Eerik Lehtonen



OHJELMISTO



---

* LAUTAPELIT

Kuten yhdistyksen tapahtumissa yleensäkin, myös Pelipöydässä on suuri määrä lautapelejä, joita kävijät pääsevät vapaasti pelaamaan tapahtuman aikana. Yksin ei nytkään tarvitse sääntökirjan kanssa jäädä, vaan konkaripelaajilta saat tarvittaessa myös opetusta peleihin. Vuoden suurimpana tapahtumana myös lautapelivuoren koko on varmasti tavallistakin runsaampi. Tottakai myös omia pelejä saa ja kannattaa tuoda mukanaan, jos vaikka kaipaa omalle suosikilleen lisää peliseuraa.

Lisäksi tapahtumassa järjestetään lautapelien kirpputori. Löydät ohjeet tästä.

Vapaan pelailun lisäksi ohjelmassa on lautapeleistä...

Wingspan -esittelypeli
Pelaajamäärä: 2-5, ilmoittautuminen etukäteen infotiskillä
Kello: 14.30
Kesto: Noin 2 tuntia
Wingspan on kehuttu ja useilla vuoden peli -palkinnoilla kukitettu lautapeli kaikille luonnosta ja linnuista kiinnostuneille. Pelissä yritetään pesiä parhaat siipiniekat omalle pelilaudalle ravintoa keräämällä ja jälkikasvua munimalla. Peli on englanninkielinen ja soveltuu lautapeleihin jo hieman tutustuneille pelaajille.

Suburbia -esittelypeli
Pelaajamäärä: 2-5, ilmoittautuminen etukäteen infotiskillä
Kello: 17.30
Kesto: Noin 2 tuntia
Suburbia on lautapelimaailman tunnetuin ja arvostetuin kaupunginrakentelupeli. Pelissä suunnitellaan ja kehitetään omaa kaupunkia valitsemalla rakennuksia alati vaihtuvasta valikoimasta. Pelipöydässä näytillä on Suburbian uunituore keräilyversio, jossa on näyttävät komponentit ja uudistettu ulkoasu. Peli on englanninkielinen ja soveltuu lautapeleihin jo hieman tutustuneille pelaajille.

Nemesis -esittelypeli
Pelaajamäärä: 2-4, ilmoittautuminen etukäteen infotiskillä
Kello: 21.00
Kesto: 2+ tuntia
Nemesis täyttää kunnon Aliens -lautapelien tyhjiötä iskemällä naamaan scifikauhua pettureineen päivineen. Heräätte kryounesta autiolla avaruusaluksella ja ilmastointijärjestelmissä kuhisee; Selviättekö hengissä, vai jääkö viimeinen huutonne vain pelipöytänne kuultavaksi? Peli on englanninkielinen ja soveltuu lautapeleihin jo hieman tutustuinelle pelaajille.

Snowdale Design
Snowdale Design esittelee Pelipöydässä vastajulkaistua Dale of Merchants Collectionia sekä tulossa olevaa Lands of Galzyr -seikkailulautapeliä.
Dale of Merchants Collection on jatkoa Dale of Merchants -pelisarjaan. Näissä pakanrakennuspeleissä antropomorfiset eläinhahmot kilvoittelevat parhaan kaupittelijan tittelistä. Collectionin mukana peliin tulee luonnollisesti uusia eläinpakkoja, mutta myös pelaajakohtaisia erikoishahmoja, joilla itselleen saa hankittua kykyjä joita muilla pelaajilla ei ole. Peliä voi myös ostaa paikan päältä.
Lands of Galzyr on todennäköisesti erityisesti roolipelaajia sekä muita seikkailuhenkisiä kiinnostava tulevaisuuden julkaisu, jossa yhden pelin aikana tehdyt päätökset vaikuttavat myös seuraavien pelien tapahtumiin. Tämäkin peli sijoittuu Dale of Merchants- ja Dawn of Peacemakers -peleistä tuttuun Daimyrian maailmaan.

---

* KORTTIPELIT

Magic, Netrunner, Keyforge, tähtien sodat ja lotrit. Korttipelejä, joissa laitetaan pakka pakkaa vastaan riittää ja myös ne ovat tärkeä osa pöytäpeliharrastusta. Pienen kokonsa vuoksi ne kulkevat helposti kaikkien tapahtumien kyljessä, mutta Pelipöydässä haluamme nostaa niitä enemmän jalustalle.

Magic the Gathering -turnaus #1
Kello 15.30
Hinta: 10€
Formaatti: Modern Constructed.
Palkintopoolissa on 3 kpl Theros Beyond Death boosteria per pelaaja ja lisäksi 9 kpl ylimääräistä boosteria! Löydät turnauksesta lisätietoa täältä.

Magic the Gathering -turnaus #2
Kello 19.30
Hinta: 20€
Formaatti: Theros Beyond Death Draft.
Palkintopoolissa on 3 kpl Theros Beyond Death boosteria per pelaaja ja lisäksi 9 kpl ylimääräistä boosteria! Löydät turnauksesta lisätietoa täältä.

Magic-turnaukset järjestää Pop-peli, jolla on vuosien kokemus turnausjärjestäjänä isommissa porilaisissa tapahtumissa.

Keyforge -pelin esittelyä
Kello: 15.00-18.00
Keyforge on helppo ja edullinen korttipeli, jossa satunnaiset pakat ottavat mittaa toisistaan. Tule kokeilemaan ja tutustumaan Magic the Gatheringin kehittäjän erikoiseen uutuuteen.

Keyforge Sealed-turnaus
Pelaajamäärä: 4-8, ilmoittautuminen etukäteen infotiskillä
Kello 18.00-21.00
Hinta: 10€, jolla saat omaksesi uuden pakan peliin
Sealed on Keyforgen turnausformaatti, jossa kukaan ei tiedä millaisella pakalla tulee turnauksessa pelaamaan, vaan ne avataan paketeistaan vasta turnauksen alettua. Tämä on hauska ja kasuaali turnausmuoto, joka sopii vaikka ensikertalaisillekin. Turnauksen voittaja saa itselleen yhden pakan lisää.

---

* ROOLIPELIT

Kaikkiin roolipeleihin on etukäteen ilmoittautuminen infopisteen yhteydessä

Aloittelijaystävällisiä tunnin seikkailuita / Short beginner-friendly adventures
Peli: Kevennetty Dungeons & Dragons 5. laitos
Pelaajamäärä: 1-6
Kello: 15.00-21.00 (aloitukset 15:00, 16:30, 18:00 ja 19:30)
Kesto: Noin tunti per seikkailu
Pelinjohtaja: Sami Koponen
Seikkailijan elämä saaristokylässä on moninaista: luolastojen koluaminen, hylkyjen tutkiminen ja lettukesteihin osallistuminen ovat heille arkipäivää. Usein seikkailijat joutuvat turvautumaan miekkoihin ja kirveisiin, mutta nokkeluudella ja puhumallakin voi selvittää monta ongelmaa.

Pelaajat valitsevat, mihin seikkailuun haluavat hahmonsa lähettää. Pelin säännöt ovat yksinkertaiset ja toimivat hyvin tutustumisena D&D-roolipeliin, mutta viihdyttävät niin aloittelijaa kuin kokeneempaakin roolipelaajaa. Yksittäinen seikkailu kestää tunnin verran ja halutessaan voi osallistua samalla hahmolla useampaan seikkailuun.

Adventurers have a lot to do in an archipelago, be it exploring caverns or partaking a local fest. The game works as an introduction to Dungeons & Dragons 5th edition, even if we'll play with streamlined rules. Each adventures lasts for about an hour and can be played either in Finnish or English.

Riivattu kartano
Peli: Dungeons & Dragons 5th edition
Genre: Tutkiminen, kauhusävytteinen
Pelaajamäärä: 2-4
Kello: 15.00
Kesto: 2-4 h
Pelinjohtaja: Jori Kontula
Vuosia hylättynä olleessa Steingardien aatelisperheen kartanossa on alkanut tapahtumaan kummia. Joukko seikkailijoita on palkattu tutkimaan talo.

Ei valoa tunnelin päässä
Peli: Old-School Essentials
Genre: Dungeon Crawl
Pelaajamäärä: 3-5
Kello: 15.00
Kesto: 4-6 h
Pelinjohtaja: Jaakko Koskinen
K-18 - Väkivallan vuoksi ei sovi nuorimmille tai herkemmille pelaajille
Klassista luolasto seikkailua wanhan liiton Dungeons & Dragonsin jalanjäljissä.
Tharrzagard on kääpiöiden kukoistava kaivoskaupunki, jossa viime yönä tapahtunut maanjäristys vei puolet kaupungista maan alle. Kääpiöyhteisön ollessa kyseessä, suurin tragedia oli kuitenkin kaupungin pubin tuhoutuminen. Seikkailumme sankarit viettivät aikaansa tässä pubissa juuri, kun maanjäristys iski. He ovat nyt loukussa kaupungin alta paljastuneessa tunneliverkostossa...

Comin' ‘Round The Mountain 
Peli: Dreadlands Classic
Genre: Western.. With a twist
Pelaajamäärä: 3-5
Kello: 19.00
Kesto: n. 3 h
Pelinjohtaja: Eerik Lehtonen
Skyline Steamer -juna on matkalla länsirannikolle. Matkan väitettiin olevan mutkaton, mutta yllätyksiltä on vaikea välttyä. Deadlands -roolipeli sijoittuu villiin länteen vaihtoehtoisessa historiassa, jossa Yhdysvaltain sisällissota ei päättynytkään. Huhut kertovat syyksi taistelussa kaatuneiden uudelleen nousemisen, mutta kuka nyt mitään näin hullua uskoisi?

Ensiaskel okkultismiin
Peli: Call of Cthulhu
Genre: Kauhu
Pelaajamäärä: 3-5
Kello: 20.00
Kesto: 2-4 h
Pelinjohtaja: Elias Lehti
K-16 - Kauhuteemansa vuoksi ei sovi nuorimmille tai herkemmille pelaajille
Tämä on ensiaskel okkultismin tutkimiseen Call of Cthulhun maailmassa. Pelaajat ovat herra Mayweatherin viimeinen oljenkorsi muinaisen salaisuuden ratkaisemiseen.

In Media Res
Peli: -
Genre: Kauhu, Mysteeri
Pelaajamäärä: 2-4
Kello: 21.00
Kesto: 1h-2h
Pelinjohtaja: Tero Saarenmaa
K-18 - Sisältää graaffista väkivaltaa ja nuorille sopimattomia teemoja.
In Media Res on seikkailutyyppi, joka alkaa keskeltä tarinaa. Näin on tässäkin tarinassa, jossa asetut ohjaamaan yhtä neljästä henkilöstä, jotka ovat menettäneet muistinsa. Mitä on tapahtunut, kuka olet, miksi olet täällä ja mihin olet menossa? Tämän on Con-Klassikko ja toimii henkilöille jotka eivät ole koskaan pelanneet roolipelejä koska säännöt ovat hyvin löyhät ja tarina ottaa etusijan. Pelissä voi olla myös pelaajien välistä konfliktia

Lisäksi...

Tutustumista Call of Cthulhu roolipeliin
Peli: Call of Cthulhu
Kello: 15.00-19.00
Pelinjohtaja: Elias Lehti
Hahmojen tekemista, pelin esittelyä ja lyhyitä intropelejä

---

* MINIATYYRIPELIT

Luvassa on 20 hengen Warhammer 40.000 turnaus. Löydät kaiken siihen liittyvän informaation Sotavasaran foorumeilta tästä. Huomioitavaa, että turnaus tulee alkamaan jo aiemmin, kuin varsinainen tapahtuma.

Yhdistyksen perinteinen maalauskilpailu siirtyy myös osaksi tapahtumaa. Voit lukea maalauskilpailusta lisää tästä. Kävijät pääsevät ihailemaan ja äänestämään omaa suosikkiaan kilpailutöistä.

Lisäksi...

Blood Bowl -peliin tutustumista
Kello: 15.00-22.00
Blood Bowlissa pelataan jenkkifutista fantasiaroduilla. Tule ihmettelemään, miten mm. örkit ja haltiat ottavat yhteen urheilun kuninkuuslajissa.
2020 on erityinen vuosi, koska Porissa pelataan 10. perättäinen Blood Bowl-liiga ja siihen on mahdollista ehtiä vielä mukaan! Liiga alkaa maaliskuussa. Tule kysymään pelistä ja liigasta lisää!

---

* MUU

Nörttitytöt ry:n miitti kello 14.00-17.00.
Löydät heidän Porin jaoksensa täältä.

---

**** YHTEISTYÖSSÄ ****

snowdaledesign.fi

www.pop-peli.com
pienoismallimarketti.fi
pikkux.fi
www.cafesolo.fi