Näytetään tekstit, joissa on tunniste Maalaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Maalaus. Näytä kaikki tekstit

tiistai 26. toukokuuta 2020

Vappumaalaushaasteen tulokset



Vappuna käynnistyi Pöllökarhujen maalaushaaste, joka tarjosi osallistujille tilaisuuden kehittää taitojaan. Jokaiselle haasteeseen lähteneelle arvottiin väri, jota hän sai lähteä toteuttamaan haluamallaan tavalla mihin tahansa miniatyyriin. Kaikki kymmenen ilmoittautunutta saivat työnsä valmiiksi määräaikaan mennessä, jonka jälkeen niistä pidettiin nettiäänestys ja nyt on aika julkistaa yleisön suosikki!

Ääniä annettiin upeat 71 kappaletta ja kaikki kymmenen työtä hienosti keräsivät niitä, mutta selkeällä 29,6% äänimäärällä voittoon kurvasi syaanin värinen maalaus, jonka näette alla.


Voiton vei siis Aleksi Viro työllä numero 2. Onnea voittajalle! Hänelle on luvassa lahjakortti ansiokkaasta maalaushaasteen suorittamisesta.

Toiselle sijalle ylsi Matt House työllä numero 7. (Väri: Violetti, 14,1% äänistä)
Kolmannella sijalla on kahden työn tasapeli 12,7% äänimäärällä ja ne kuuluvat Lassi Palomäelle (Työ numero 1, Keltainen) ja Eero Lehtiselle (Työ numero 6, Vihreä). Onnea heillekin sijoituksista ja ennen kaikkea onnea kaikille maalaushaasteen onnistuneesta suorittamisesta!







torstai 6. joulukuuta 2018

Vuoden 2018 maalauskilpailun tulokset

Mennään samantien asiaan. Alla tuomariston palautteet kisatöistä.



#22 Post-Apocalyptinen traktori
Värivalinnat toimivat ja ne on sudittu kohdilleen. Traktorin punainen maalipinta jää hieman
suttuiseksi, mutta toki se on tässä myös varmasti tarkoituksenmukaista. Kannattaa kuitenkin aina
muistaa, että sotkuisen näköinen maalaustulos ei ole sama asia, kuin sotkuinen maalaus. Katolla
olevat satelliittilautanen ja tesla ovat turhan kirkkaat ja yksiväriset. Niiden rohkea washaaminen ja
sen jälkeen korostaminen voisivat olla helpoin parannus kokonaisuudelle. Plussaa rekisterikilvestä.
Telaketjujen muta ja korroosio hyvä ja onnistunut loppusilaus.



#21 Lohikäärme
Hyvä, luonnollinen ja maanläheinen värimaailma. Lohikäärmeen iho on upea ja uskomattoman
viimeistelty. Liioittelemattoman orgaaninen. Korostusten väriliukumat ansaitsevat kateutta. Plussaa
silmistä. Base istuu kokonaisuuteen hyvin luonnollisesti. Täydellinen fantasialohikäärmeen
arkkityyppi. Sarjakuvamainen maalaustyyli jakaa yleisesti ottaen mielipiteitä ja se saakin olla
mielipideasia, mutta tämä työ on joka tapauksessa repäisty hyvin tyylikkäästä sarjakuvasta.
Maalausteknisesti ylisanoja keräävä työ, joka jää kuitenkin hieman kaipaamaan sitä jotakin.
Lopputulos on sekä hyvässä että pahassa se roolipeliluolaston hurja päävastus.



#20 Maw-krusha –ratsastaja
Komea ja toimiva väriteema, joskin hieman turhan rajattu. Kaipaisi vielä jotain rajumpaa
koristeväriä jonnekin, vaikka sitä onkin jo muutamassa hyvin pienessä esineessä yritetty hakea.
Örkillä on upea ja pahaenteinen panssari, vaikkakin sitä voisi hitusen vielä korostaa. ÖRKIN
KASVOT OVAT myös TODELLA HYVÄT. Örkin aseet voisi korostaa selkeämmin ja niissä olevat
kulumat ovat hieman luonnottomat. On vaikeaa kuvitella mistä noin koneelliset selvät ja siistit
naarmut olisivat niihin tulleet. Ratsun valtava ja suomuisa iho on kuivaharjaajan unelma ja tästä
tilaisuudesta olisi kannattanut ottaa vieläkin enemmän irti ja hakea enemmän värisävyjä siihen sen
elävöittämiseksi. Tämä voisikin olla ratkaiseva tekijä työn parantamisessa. Base on periaatteessa
hyvä ja välttää pahimmat sudenkuopat, mutta se on myös toisaalta hieman väärällä tapaa
sarjakuvakuvituksen näköinen. Nurmimättäät ovat kauniita ja turhan säännöllisiä ja lätäköt ovat
kirkkaampia, kuin moni pullovesi. Joka tapauksessa kuitenkin kokonaisuutena sopii varmasti
örkkiarmeijaan todella komeasti. Pelipöytätaso ++



#19 Belisarius Cawl
Värivalinnat suoraan alkuperäisestä. Niin on toki vaikea mennä kovin pahasti vikaan. Todella
työläs miniatyyri maalattavaksi, joten on ihailtavaa, että kaikki yksityiskohdat on jaksettu kaivaa
esiin jollakin värillä. Monet näistä yksityiskohdista jäävät kuitenkin kaipaamaan vielä korostuksia.
Panssarit näyttävät kuitenkin varsin hyvältä jo nyt, vaikka aivan viimeistä silausta niille ei ole
annettu. Punainen kaapu hyötyisi vielä viimeisestä korostuksesta, mutta hyvien varjostuksien
ansiosta se ei ole täysin pakollista varsinkaan pelipöydälle. Alusta on todella tasaisen harmaa ja
monotoninen. Korostus kuivaharjaamalla jollain vielä kirkkaammalla harmaalla ja soran sekaan
hieman ruohotupsuja, isompia kiviä tai jotain muuta vastaavaa, niin kokonaisuus näyttäisi
paremmalta. Basen reuna on myös siistimätön, joka on yksi suurimpia syntejä miniatyyreillä ja
maalauskilpailussa tätä virhettä ei saisi missään nimessä tehdä. Tämän ongelman korjaamisen
jälkeen käsissä on kuitenkin erittäin hyvä ja näyttävä pelipöytänappula. WE KINDA LIKE IT.



#18 Brother Artemis
Teemalle uskolliset värivalinnat. Panssarissa näkyvät mustan värin maalaamisen haasteet eli
korostaminen ei ole oikein onnistunut. Sama ongelma kuitenkin vaivaa työn kaikkia muitakin värejä
eli korostaminen ja varjostaminen on jäänyt vähiin ja värit ovat piinallisen tasaisia. Työn
onnistunein osa ovat kasvot, jotka ovat suorastaan eloisat. Tässä kokoluokassa silmienkin
maalaaminen on vähän helpompaa, joten hyvä, että se on tehty. Työn perinteistä isompi skaala
mahdollistaisi vaikka millaista tarkkuustyötä, joka olisi pienemmässä koossa huomattavasti
hankalampaa, mutta valitettavasti tähän tilaisuuteen ei ole tartuttu lainkaan. Base on lähes
koskematon, mutta ainakin se on hyvin siisti. Pikimusta miniatyyri pikimustalla alustalla vain syö
katsojan mielenkiintoa entisestään. Jokin kirkkaanvärinen basetusmateriaali, kuten vaikka ihan
perinteinen vihreä ruohokin loisi hyvän kontrastin tummaan hahmoon ja korostaisi sitä jo vähän
itsestään. Miniatyyri painaa tonnin. Tuomariston jännetupit olivat kovilla. Älä nuole pakkasella. 28mm-kokoluokassa tämä olisi ihan kelpo pelipöytänappi, mutta isompi koko tarkoittaa myös
korkeampaa rimaa.



#17 Underworlds Averon Stormsire
Hyvät värivalinnat pelastavat miniatyyrin Sigmariten normaaleilta kirouksilta. Mustan panssarin
korostukset varsin siistit, joskin rinnassa hieman paksut. Kelpo suoritus joka tapauksessa, sillä
musta panssari on yksi vaikeimpia mahdollisia asioita korostaa. Viitta onnistunut ja hyvin
sarjakuvamainen. Kokonaisuudesta tulee myös jollain tapaa mieleen vanhat videopelit. Ruskeat
osat kaipaisivat enemmän washia niskaan. Työn heikoin osuus ovat kuitenkin hopeiset metallit. Ne
olisivat vähintään tarvinneet hyvin paljon rohkeampaa washausta varjoja varten. Toinen vaihtoehto
olisi ollut lähteä ensin liikkeelle tummemmasta metalliväristä ja sitten vasta korostaa tällä hyvin
kirkkaalla hopealla. Myös kasvojen sävy on turhan tasainen sillekin tekisi kevyt varjostus hyvää.




#16 Dark Angels Chaplain
Uskolliset värivalinnat. Värit on saatu kohdilleen, mutta korostukset ja varjostukset puuttuvat lähes
kaikkialta. Varmasti samasta syystä savupilvi on turhan synkkä. Yksityiskohdat on jaksettu maalata
esiin, mutta ovat myös jääneet yhteen värikerrokseen, kuten muu työ. Kokonaisuus on hyvin
tumma. Valitettavasti on hyvin vaikea välttää vaikutelmaa, että työ on vielä keskeneräinen.



#15 Space Wolf lipunkantaja
Avaruussusihukkien helposti tunnistettava väriteema. Näyttävä kokonaisuus saatu aikaan pienestä
miniatyyristä. Jälleen kerran vähemmän on enemmän. Korostuksissa pieniä suttuisuuksia, mutta
pääasiassa hyvät. Metallien korostukset puuttuvat. Tämänkin työn kohtaloksi koituu musta väri,
sillä lipun korostukset eivät ole aivan onnistuneet. Jos lippu olisi tehty toisella värillä, niin se
saattaisi olla kärkikolmikossa. Hyvät freehandit. Uskomaton määrä dioraamaa saatu mahdutettua
piskuiselle 25mm alustalle. Yksinkertaisesti upea kokonaisuus.



#14 Nurgle Foul Blightspawn
Värivalinnat eivät jätä kysymysmerkkejä työn liitonnaisuuksista Nurgleen. Maalausjälki on
kohtalaisen tasalaatuinen. Metalliosat jäävät kaipaamaan korostuksia ja olisivat ehkä helpoin ja
tehokkain parannus miniatyyriin. Reppuun on pyritty luomaan Object Source Lighting-efektiä.
Sininen heijastuma on onnistunut ihan kivasti, mutta valonlähde täytyisi korostaa huomattavasti
kirkkaammaksi. Repusta lähtevä suolijohto on iljettävän upeasti onnistunut. Sen ruskea
värimaailma vain hukkuu rusehtaviin metalliosiin, joten johdon ihailtava inhottavuus jää tavalliselta
katsojalta helposti huomaamatta. Panssarin viimeinen korostus on hyvin kirkas ja tekee
vaikutelmasta hieman väärällä tapaa sarjakuvamaisen. Väri on highlightiksi kyllä hyvä, mutta sitä
pitäisi edeltää yksi tai kaksi astetta tummemmat hightlight-kerrokset. Hyvä ja toimiva basetus. Oiva
pelipöytäfigu, johon on myös jaksettu nähdä vaivaa kehittyneempien tekniikoiden kokeiluun. Tämä
kannattaa aina ja pienellä harjoittelulla suunta voikin olla seuraavissa kilpailuissa nopeasti
ylöspäin.



#13 Underworlds Magore
Perinteinen väriteema, värit siististi paikoillaan ja varjostettu washeilla. Perusteet siis kunnossa.
Kelpo pelinappula jo nyt, mutta korostusten lisääminen saisi sen erottumaan taistelukentältä.
Miniatyyrin yleisilme on myös kovin tumma, johon myös korostukset auttaisivat. Panssari myös
kiiltelee kovasti, joka ei ainakaan tuomariston silmään oikein toimi. Oli syyllinen sitten valittu washi
tai lakka, niin matta olisi parempi. Jos kyseessä on ollut matta-wash, niin se on mahdollisesti jäänyt
ravistamatta riittävästi. Plussaa viitasta. Hienoa, että jaksettu taistella valmisbasen yksityiskohtien
ja railojen kanssa. Toimiva pelipöytäfigu.



#12 Namarti Reaver
Valittu perinteinen väriteema, mutta käännetty värit. Usein hyvä idea ja tässäkin se toimii oikein
hyvin. Yleisesti maalausjälki on erittäin siisti. Punainen vaate on onnistunut erinomaisesti. Muut
värit kannattaisi korostaa samalle tasolle, niin lopputulos olisi todella upea. Base on työn heikoin
osa. Kivilaatta on todella tasaisen harmaa ja sen reunoilla oleva vesiefekti ei varsinaisesti välity
katsojalle. Myös kivetys kannattaa aina varjostaa ja korostaa. Tässäkin yksi kirkkaampi
kuivaharjaus kiven reunoihin tekisi jo paljon. Vähän ruohotupsuja vielä rantaveteen kaisloiksi tai muuksi kasvillisuudeksi, niin ilme olisi aivan toinen. Vesiefekti on haastava toteuttaa tavalliseen
baseen. Tässä olisi tarpeen luoda laineita/vaahtoa/kuohuja veden pintaan, jotta se toimisi. Basen
betonilaatta on nyt valitettavasti se myllynkivi, joka vetää tämän työn pois kilpailun kovimmasta
kärjestä.



#11 Warhammer Chaos Warrior
Perinteiselle kaaossoturille punainen panssari on piristävä värivalinta. Panssari on maalattu hyvin
ja sen metallit on muistettu korostaa. Ase ja soturin olkapään terä on unohdettu korostaa täysin ja
tämä laskee kokonaisuutta. Hyvä perinteinen base. Retrofiilis. Rohkeammin vain käyttämään
erilaisia tekniikoita ja tehdään ne korostukset loppuun saakka.




#10 Blood Bowl Human Blitzer
Hyvä väriteema, joskin suorastaan haastava, koska musta, valkoinen ja punainen ovat kaikki
suhteellisen vaativia värejä. Teemasta tulee retrofiilis. Korostukset ovat todella hentoja ja erittäin
siistejä, mutta ne voisi tehdä myös rohkeamminkin. Työhön käytettyjä tekniikoita ei ehkä ole paljoa
ja ne eivät ole vaativimmasta päästä, mutta ne mitä on käytetty on toteutettu erittäin hyvin.
Muutamia viimeisiä yksityiskohtia, kuten saumojen tikit voisi vielä napata jollain värillä esiin. Base
sopii teemaan täydellisesti ja kalkkiviiva on aina hyvä piriste Blood Bowl-nurmikkoon. Kaiken
kaikkiaan kokonaisuutena erittäin siisti.




#9 Nurgle Putrid Blightking
Hyvä väriteema. Panssari on erittäin hyvin onnistunut. Aseessa on hienoja ruosteläikkiä, mutta ne
ovat vähän epäluonnollisissa kohdissa. Kannattaa miettiä, minne terässä vesi, veri ja lika voisivat
kerääntyä ja tehdä ruoste näihin paikkoihin. Myös aseen kahvassa olevia nyörejä voisi korostaa
enemmän. Paljasta käsivartta voisi korostaa ja varjostaa enemmän. Nyt lihaksikas käsi jää hieman
naruksi, kun iho on niin tasainen. Ei huono nytkään, mutta hyvä tilaisuus parantaa kokonaisuutta
entisestään. Baseen on muistettu panostaa kunnolla ja se onkin yksi kilpailun näyttävimpiä ja
toimivimpia lopputuloksia. Pienenä miinuksena maalauskisan kannalta, niin muoviset kasvit
kannattaisi myös maalata, niin ne näyttävät paremmin ympäristöönsä sopivilta, kuin kiiltävä vihreä
muovi. Tässä oli onneksi tekokukaksi varsin hillitty valinta. HYVÄ YHTENÄINEN KOKONAISUUS.



#8 Blood Angels Leviathan
Hyvä ja näyttävä kokonaisuus. Erittäin hyvää pelipöytätasoa. Muutaman kohdan huolellisempi
korostaminen tekisi työstä todella viimeistellyn. Esimerkiksi siipien alimmat rivit ja aseiden harmaat
rungot. Miniatyyristä on jaksettu maalata kaikki yksityiskohdat esiin. Syvennyksissä oleva sininen
jää kaipaamaan pientä korostusta myös varsinkin, jos sen on tarkoitus olla jonkinlaista valoefektiä.
Punaisen panssarin korostukset ihailtavan siistit. Panssarin kulumat ovat pääasiassa tehty hyvin ja
ovat loogisissa paikoissa, mutta muutamat niistä ovat turhan pehmeitä ja pyöreitä ja jättävät
miettimään, miksi joku goblini on hypännyt sen kimppuun hiomalaikan kanssa. Base on siisti ja
toimiva. Rautalanka ja ruohot tuovat siihen kaivattua eloisuutta, mutta kivikon olisi voinut
kuivaharjata vaikka vielä vähän kirkkaammin. Porilaisittain: EI missään nimessä HUONO



#7 Tau Pathfinder
Lumiteema puvussa ja basessa tuo virkistävää vaihtelua perinteisen keltaisen väriteeman sijasta.
Värit ovat paikoillaan. Miniatyyrin housuihin on yritetty luoda maastokuviota, mutta selkeiden
kuvioiden sijasta se muodostaa enemmänkin sekasotkun, joka ei valitettavasti toimi. Yksinkertaiset
selkeät muodot ovat parempi valinta tälläistä yritettäessä. Basen reunus on jäänyt viimeistelyssä
suttuiseksi ja heikentää kokonaisuutta. Menee ihan hyvin pelipöydällä osana kokonaisuutta.
Harjoittelua vain lisää ja muistaa panostaa siisteyteen, niin suunta on oikea.



#6 Nurgle Defiler
Kokonaisuus menee jo dioraaman puolelle. Väriteema(t) valittu perinteistä Games Workshopin
linjaa noudattaen. Rakentamiseen on panostettu hyvin paljon, mutta valitettavasti maalaus ei yllä
samalle tasolle. Se on toisaalta myös ymmärrettävää, sillä työ on niin täynnä kookkaitakin
yksityiskohtia, että pelipöytätason ylittävään maalaukseen menisi iäisyys. Pohjatyö on tehty
kohtalaisesti, mutta työn korostaminen on selvästi tehty vauhdilla ja täten highlightit ovat jääneet aivan liian paksuiksi ja monin paikoin suttuisiksi. Ne nousevat työn suurimmaksi synniksi, jota sen
iso koko entisestään korostaa. Defileriin upotetut nukenkasvot on maalattu täysin eri tyylillä, kuin
muu miniatyyri ja jäävät siksi irtonaisiksi. Aivan kuin panssarivaunun päälle olisi lätkäisty pala
sarjakuvaa. Maallikkojäsenemme ansiosta myös huomasimme, että nuken ja tyranidien väriteema
on niin lähellä toisiaan, että katsoja voi käsittää ne liittyväksi toisiinsa. Ainakin oletamme, että tämä
ei ole tarkoituksena. Base on limajärveä lukuunottamatta onnistunut hyvin. Maan väritys toimii ja
siinä on runsaasti ruosteista metallia ja ruohoa tuomassa siihen eloa. Limajärvi/lammikko on usein
haastava toteuttaa uskottavan näköisesti ja tässä vaikutelma jää epäuskottavaksi. Se näyttää
valitettavasti enemmänkin maaston päälle jätetyltä muovailuvahalta, kuin syvennykseltä täynnä
nestettä. Baseen tehty tyranidien biomassa on virkistävä lisä ja näyttää varsin onnistuneelta.
Varjostuksia se jää kuitenkin kaipaamaan. Ja vaikka arvostelemmekin pääasiassa vain maalausta
ja kokonaisuutta, niin mainittakoon, että biomassan sculptauksessa jää vielä kaipaamaan
kokemuksen tuomaa terävyyttä muodoissa. Onneksi biomassa on orgaanista ja siksi
anteeksiantavaista muotoilun suhteen. Työ on pelipöydällä näyttävä ja huomiota herättävä
kokonaisuus, muttei kestä lähempää tarkastelua, johon se näin maalauskilpailun analyysissä
joutuu.



#5 Malifaux Arcane Emissary
Paras. Ihan paska. Noi liekit pystyisi tekemään jo paremmin. Tuomariston työ, eikä siksi täten
osallistu varsinaiseen kilpailuun, vaan pelkästään avoimeen yleisökategoriaan.



#4 Necron Lord
Toiseksi paras. Siis ihan paska. Mistä näitä necroneja oikein tulee. Tuomariston toinen työ, eikä
siksi täten osallistu varsinaiseen kilpailuun, vaan pelkästään avoimeen yleisökategoriaan.



#3 Salamander Space Marine
Työlle on valittu perinteisen kirkkaanvihreän Salamander-teeman sijasta maanläheisempi
oliivinvihreästä ponnistava väriteema. Se toimii itsessään, mutta työ tahtoi sekaantua Nurglen
perinteiseen väriteemaan, jota oli kilpailuissa sen rinnalla paljon. Tämä vaikutelma korostui
erityisesti miniatyyrin Horus Heresy-tyylisen panssarin vuoksi. Kirkkaat korostevärit oli kuitenkin
hyvin valittu ja toteuttu. Työssä näkyy taitavan kynäruiskulla tehdyn sävytyksen jälki kauttaaltaan.
Viimeistä silausta sudilla tehdyillä korostuksilla jää kuitenkin kaipaamaan, jotta työ ottaisi vielä
loikan eteenpäin. Base on hyvä, siisti ja eloisa. Plussaa erityisesti irtonaisista lehdistä. Varsinkin
näin kilpailutyössä myös Agrellan Earth-tekstuurimaalin korostaminen kuivaharjaamalla on
mahdollista ja jopa suotavaa.



#2 Sister of Battle
Varsin perinteinen sisarten väriteema. Maalausjälki on kauttaaltaan SIISTI ja huoliteltu, eikä suttuja
löydy. Katse kiinnittyy helposti kasvoihin, joiden meikkiin on panostettu runsaasti ja onnistuneesti.
Mustaa panssaria ei ole juuri korostettu, mutta se ei haittaa aivan yhtä paljon tässä miniatyyrissä.
Valkoisessa vaatteessa jatkuu työn siisteys ja se on usein muilla ollut kompastuskivi. Miekka on
hieman turhan tasaisesti veressä, joka saa aikaan efektin, että miekka hieman hukkuu katseessa
kaavun hyvin samansävyisiin punaisiin koristereunuksiin. Miniatyyrin kasvot ja siisteys ylittävät jo
tavallisen pöytäpelifigun tason ja korostuksien lisääminen saisi koko työn nousemaan niiden
mukana seuraavalle tasolle. Plussaa myös Louboutin yksityiskohdista.



#1 Tzeentch Magister
Värimaailmaksi on valittu perinteistä tzeentchia. Panssarin väri on näyttävä ja kirkas ja se on
korostettu hyvin sen haastavista pyöreistä muodoista huolimatta. Aseissa on ensimmäinen
dokumentoitu havainto täysin onnistuneesta Non-Metallic Metal-tekniikasta Porissa. Juuri tälläistä
puskemista maalauskilpailuissa aina toivookin näkevänsä. NMM-efektin olisi voinut kuitenkin vetää
vaikka vielä aivan hieman pidemmälle rajummalla viimeisellä korostuksella. Sauvan Object Source
Lighting-efekti on sievä ja hento. Sen ”valonlähde” saisi kuitenkin olla vielä hieman kirkkaampi.
OSL:n voisi toteuttaa tässä kohtaa rajumminkin, mutta se saattaisi toisaalta myös viedä liikaa
huomiota kokonaisuudelta, joten mahdollisesti nyt vähemmän on enemmän. Aivan viimeisenä
silauksena sauvan varren voisi korostaa. Base on näyttävä, mutta ei kuitenkaan vie huomiota itse
miniatyyriltä. Siihen on myös muistettu lisätä hieman piristäviä yksityiskohtia, jotta se ei jää vain
harmaaksi möykyksi miniatyyrin alle, mikä on ollut tänä vuonna helmasynti monessa muussa
työssä. Maalausteknisesti kilpailun kehittynein työ. Ansaitsee tavoitellun ”Kisan smootheimmat
blendit”-arvonimen. Kaiken kaikkiaan HELEVETIN HYVÄ.

Kilpailun tulokset

Kilpailun voittajien valinta suoritettiin tuomariäänestyksellä. Kukin tuomariston jäsen muodosti ja
järjesti oman top-3:n ja lopullinen järjestys ratkaistiin tästä pisteyttämällä.

Tuomari #1: 1. sija: Työ 1. / 2.sija: Työ 20 / 3. sija: Työ 21
Tuomari #2: 1. sija: Työ 1. / 2.sija: Työ 21 / 3. sija: Työ 20
Tuomari #3: 1. sija: Työ 1. / 2.sija: Työ 21 / 3. sija: Työ 12

Kilpailun voittajat
Ensimmäinen sija: Työ numero 1. Pasi Lehtimäki
Toinen sija: Työ numero 21. Matt House
Kolmas sija: Työ numero 20. Aleksi Viro

Kunniamaininnat
Kilpailun muotitietoisin: Työ numero 2. Henna Harjunpää
Kilpailun paras punainen: Työ numero 12. Pekka Vassinen
Kilpailun paras tarina: Työ numero 15. Jarkko Syrjälä
Kilpailun paras sammal: Työ numero 9. Tuomas Merisalo

Yleisön suosikki
Yleisöäänestyksen tulokset olivat tällä kertaa naurettavan tasaiset. Ensimmäisestä sijasta oli kolmen työn tasapeli ja tätä seuraavalle sijalle olisi ollut viiden työn tasapeli.
Yleisöäänestyksen kärkikorokkeen jakavat #1 Pasi Lehtimäki, #4 Riku Länsineva ja #5 Petteri Palomäki. Splittasimme palkinnon kolmeksi maalipurkiksi helpottaaksemme kaikkien elämää.

Äänestäneiden kesken arvottiin jälleen noppasetti ja sen voitti Jouni Viitala

Kaikille voittajille ja kunniamaininnan saaneille on varattuna palkinnot ja voitte noutaa ne Pelikryptalta samalla, kun haette työnne takaisin. Kertokaa vain nimenne ja sijoituksenne kassalle, niin saatte pienen välinesetin ja yleisöäänestyksen voittajat saavat tosiaan valita pienen maalipurkin hyllystä.

Valtaisat kiitokset kaikille osallistuneille teitä oli upea määrä tänäkin vuonna!

maanantai 1. lokakuuta 2018

Pöllökarhujen miniatyyrimaalauskilpailu 2018



Pöllökarhut ry ylpeänä julkistaa toisen maalauskilpailunsa ja jatkaa näin satakunnan kovimpien miniatyyrimaalaajien metsästystä. Kilpailutöiden palautus on marraskuun alussa ja tämän jälkeen ne joutuvat ankarimman arvostelun kohteeksi, mitä porilaisissa kilpailuissa on nähty ...sitten viime vuoden.

Säännöt:

* Töiden palautus tapahtuu 31.10.2018-4.11.2018 välisenä aikana Pelikryptalle.
 ** Tuothan työsi turvallisesti, mutta kompaktisti pakattuna ja liitä mukaan nimesi ja puhelinnumerosi/sähköpostiosoitteesi.
* Osallistumismaksu 0 euroa eli ilmainen.
* Vain yksi työ / osallistuja
* Yksittäinen miniatyyri, ei ryhmiä.
* Kokorajoitus: Työn on mahduttava perinteisen IKEA-vitriinin hyllyväliin ja tietysti myös vitriinin ovesta sisään. Pyöristettynä siis noin 35cm x 35cm x 35cm kuutio maksimissaan. (Jota emme toki suosittele)
* Työn on oltava eri, kuin viime vuoden kilpailussa.
* Tuomaristo valitsee osallistujamäärästä riippuvan joukon voittajia ja jakaa mahdollisia kunniamainintoja. Lisäksi yleisö saa äänestää omaa suosikkiaan.
 ** Tuomaristo ei itse saa osallistua varsinaiseen kilpailuun, mutta heillä on oikeus asettaa työ mukaan yleisöäänestykseen, koska se katsotaan avoimeksi kategoriaksi.
* Palkintoina on erilaisia tuotepalkintoja.
 ** Ja ennen kaikkea voittaja niittää todellista mainetta ja kunniaa.


Vuoden 2017 kilpailun tuotepalkintoja

Tuomaristo:

Tuomaristona toimii kokenut maalausmyytinmurtajien tiimi, joiden silmältä ei välty yksikään maalaustekniikka oli työkalunasi sitten kynäruisku tai sivellin. Yhteenlaskettuja figuharrastusvuosia on kuin telkkarin erikoistehoste-esikuviensa trailereissa ja he ovat Riku Länsineva ja Petteri Palomäki. Lisäksi tuomariston maallikkojäsenenä jatkaa Riku Sulamäki. Vierailevat tuomarit ja muut muutokset tuomaristoon ovat mahdollisia.

Huomioimisen arvoista:
Tuomaristo laatii töiden arvostelun kirjallisena. Näin jokainen osallistuja saa siis aidon palautteen kilpailutyöstään, mikä voi auttaa häntä entisestään hiomaan taitojaan tulevaisuudessa. Kannattaa siis osallistua jo aivan tästäkin syystä. Maalauskilpailut ovat aina hyvä tilaisuus kehittää itseään harrastajana ja taatun palautteen ansiosta tähän kisaan osallistumisesta on varmasti entistäkin enemmän hyötyä.

Tänä vuonna myös tuomaristo luonnollisesti hyödyntää aikaisemmasta kisasta oppimaansa ja pyrkii entisestään parantamaan ja laajentamaan töille annettua palautetta. Samaan tapaan, kuin kilpailijatkin kehittyvät kisasta toiseen.

Tulokset:
Voittajat julkistetaan marras-joulukuun aikana. Tuomariston suorittama huolellinen arvostelu vie aikansa.


FAQ:
Q: Miksi tänä vuonna työn kokoa on rajoitettu?
A: Miniatyyrin koolla ei olisi mahdollista saavuttaa kilpailussa etuuksia, mutta tahdomme tällä edesauttaa töiden turvallista säilytystä varmistamalla, että ne mahtuvat sisään vitriiniin.

Q: Onko miniatyyrien convertointi sallitua?
A: Kyllä, sehän on yksi oleellisista osista tätä harrastusta.

Q: Täytyykö miniatyyri esittää tuomaristolle ennen sen työstämisen aloittamista?
A: Ei. Tuomaristoa kiinnostavat vain valmiit työt.

Q: Jollen ehdi maalata nyt, niin saanko osallistua jo aikaisemmin tekemälläni työllä?
A: Tietysti. Maalaustaidoissa suunta on aina ylöspäin, joten tällä ei ole mahdollista saavuttaa minkäänlaista etua.

Q: Saavatko ihan kaikki työt kirjallisen palautteen tuomaristolta?
A: Ihan kaikki.

maanantai 29. tammikuuta 2018

Miniatyyrimaalauskisan palautteet

Pöllökarhut ry:n ensimmäinen maalauskisa saatettiin päätökseen viime vuoden lopulla ja nyt pääsemme julkaisemaan myös tuomariston palautteet kustakin kisatyöstä.

Aluksi muistutuksena tulokset vielä kerran:

1. Escher Ganger #13
2. Eldar Harlequin Voidweaver #11
3. Death Guard #12

Kunniamaininnat:
"Most 80s Heavy Metal figure": Chaos Sorcerer w/ Flaming skull #6
"The Arkenstone": Smaug #15

Yleisöäänestys: 
Eldar Harlequin Voidweaver #11


Seuraavaksi esittelemme kaikki kilpailijat ja arvosteluperusteet. DQF kuvatekstissä tarkoittaa, että miniatyyri oli jonkun raadissa olleen työ, eikä sitä arvosteltu. Tällaiset työt osallistuivat vain yleisöäänestys osioon.

#1 Plagueburst Crawler




Kilpailun ensimmäinen arvosteltava kohde asetti heti riman melko korkealle. Figun värimaailma oli suoraan Nurglen väritystä. Maalausjälki on erittäin siisti varsinaisten maalien osalta. Osa figun yksityiskohdista ei erotu varimaailman yksiulotteisuudesta johtuen. Freehand -teksti tankin takana oli itseasiassa heikoin osa. Freehandit ovat siinä hankalia että ne tuovat kyllä kivasti ilmettä mutta ne voivat helposti heikosti toteutettuna toimia kokonaisuutta vastaan. Freehandin käytöstä annamme silti rohkeuspisteitä. Figun ongelmaksi lienee muodostuu se, että yksittäisenä tuotoksena siinä ei ole mitään kunnon "eyecatcher"-efektiä vaan figu toimisi varmasti parempana osana armeijakokonaisuutta. Technical maalina käytetty vihreä lima tuntuu valitettavasti myös hiukan irralliselta muusta kokonaisuudesta. Maalausjälki on kaikenkaikkiaan erittäin hyvää ja perusteet ovat täysin hallinnassa.

#2 Orruk Brute

Toisena kohteena ollut Orruk Brute olikin sitten aivan eri luokkaa värimaailmaltaan. Voimakkaat värit basessa ja panssarissa loivat hienon ja näyttävän kokonaisuuden. Tuomaristo oli yksimielisesti sitä mieltä että figua parantaisi huomattavasti reunojen korostaminen voimakkaammin. Koska kyseessä on hyvin värikäs figu, tyyliin sopisi voimakkaammat reunat. Tuomaristo piti nokkelista maalausyksityiskohdista kuten shakkikuvioinnista ja luisesta vatsapanssarista. Maalausjälki oli erittäin hyvää ja siistiä. Osa yksityiskohdista, kuten nahkaremmit hukkuivat värikkääseen kokonaisuuteen. Kirveiden tyylistä tuomaristo piti erittäin paljon.


#3 Malifaux "Joss" (DQF)

DQF


#4 Grand Cultivator of Nurgle

Neljäs arvosteltava kohde oli Grand Cultivator of Nurgle-miniatyyri Age of Sigmarista. Ensimmäinen fiilis tuomaristolla oli, että perusvärit ovat kohdillaan, mutta figuuri tuntui keskeneräiseltä korostusten puutteen takia. Sinänsä värit ovat kohdillaan ja erittäin siististi maalattuna ilman ylivuotoja, mutta pelkkä washi ei riitä tuomaan muotoja esille pienissä yksityiskohdissa. Tyypillistä miniatyyreille on yleensä se, että korostuksia täytyy liiotella jotta ne erottuvat paremmin. Figuurin perässä muodostuva limavana oli kiva yksityiskohta.


#5 Winged Kroot




Winged Kroot oli viidentenä arvosteltavissa. Krootit ovat perinteisesti melko ruskeasävytteisiä eikä tämäkään ollut poikkeus. Värimaailma oli hyvin monotoninen ja vaikuttaa myös siltä että figun on tarkoitus olla osa kokonaisuutta, eikä yksittäinen figuuri. Korostuksia oli erittäin vähän mikä lisäsi yleisilmeen monotonisuutta. Krooteilla ei ole normaalisti siipiä joten tuomaristo piti konversiota onnistuneena, koska siivet eivät tuntuneet vääränkokoisilta. Basen reunan viimeistelemättömyys antoi miinuspisteitä. Tekstuurimaalin käytössä pitää muistaa, että se vaatii aina pohjamaalin jotta se ei lohkeile pois niin helposti.


#6 Chaos Sorcerer

Tuomaristo veti johtopäätökset, että kuudes arvosteltava figuuri on "Chaos Sorcerer". Kyseessä on selvä konversio, jonka muutos on kuitenkin erittäin hyvin tehty. Värit basessa ja figuurissa itsessään toimivat erinomaisesti yhteen. Tämä oli yksi tuomariston suosikeista. Hyvällä tavalla figuurista tuli mieleen 90-luvun 'Eavy Metal maalaustyyli kaikessa korniudessaan. Maalausjälki oli erittäin siisti ja värimaailma tosiaan toimi erinomaisesti yhteen. Figusta löytyi myös hauskoja yksityiskohtien kuten kypärässä oleva "Sauronin silmä". Palava pääkallo oli yhtäaikaa hieno, että korni. Loppujen lopuksi tuomaristo päätyi siihen että siinä on juuri sopivassa suhteessa perusvarmaa väritystä, sekä muutama hyvä huomionkiinnittäjä. Miinuksena pidettiin housujen kiiltoa, joka johtui selkeästi joko maalista tai lakasta.


#7 Primaris Salamanders' Techmarine

Numerolla seitsemän oli Primaris Techmarine konversio. Värit olivat rohkeasti valittu sävytyksineen maalausjälki oli erinomainen. Tässä oli ehdottomasti kilpailun paras base. Figun ongelmaksi muodostui värimaailma, joka oli vähän tilkkutäkkimäinen, liikaa eri värejä joiden yhteensopivuus ei tässä mittakaavassa oikein toiminut. Pienen pohdinnan jälkeen värit varmasti toimisivat paljon paremmin jos yksi niistä olisi selkeästi hallitseva. Aseen hohde ei oikein toiminut ja hohteen heijastuminen panssariin (OSL)vaikutti suttuiselta. Lisäksi figu oli jotenkin tylsähkö edestä katsottuna ja sen mielenkiintoisuus parani jos sitä katsoi sivusta tai takaa, mikä on sääli.


#8 Lord Commander Eidolon of the Emperor´s Chuldren

Kahdeksantena kohteena oli Horus Heresy sarjasta Emperor's Childrenien Eidolon. Forge Worldin resiinifigussa on selkeästi paremmat yksityiskohdat skulptissa joka kaipaa erilaista huomiota kuin perusmuovinen figu. Tässä työssä skulptin yksityiskohdat tulevat hyvin esille, mutta maalausjälki on nuhjuisen oloinen. Tuomaristo epäilee, että maalauksessa on käytetty kuivaharjauksessa liikaa maalia. Valkoinen viitta on työn heikoin osa. Liehuva valkoinen viitta näyttää hyvin yksiuloitteiselta maalauksen vuoksi. Valkoista ei pysty korostamaan. Useimmiten valkoista ei käytetä sellaisenaan juuri siitä syystä että sen korostaminen on mahdotonta. Figun base on hyvin maalattu eikä varasta huomiota itse figulta runsaista yksityiskohdista huolimatta.'


#9 Tech-Priest Dominus

Tech-Priest Dominus vastaa hyvin käsitystä "erittäin hyvää pelipöytätasoa". Värit ovat siistit ja yleisilme toimii. Figusta löytyy huomionherättäjänä plasma-aseen hehkua. Figun tasoa pudottaa kuitenkin korostusten puute. Pelkkä washi ei riitä korostamaan yksityiskohtia. Base on tehty käyttämällä technical maaleja. Pelkkä technical maali ei kuitenkaan riitä nostamaan tasoa kovin korkealle vaan vaatii työstöä joko korostamalla tai washaamalla. Basen reunan viimeistelemättömyys on lähinnä huolimatonta.


#10 Malifaux Alternate Nekima

Malifauxin Nekima on haastava maalauskohde loppujen lopuksi vähäisten yksityiskohtien takia jolloin maalauksen on oltava erityisen näyttävää peruskohdissa. Sinänsä figu on siististi maalattu, mutta korostusten puute ja valkoisen paidan suttuisuus pelkän washin jälkeen eivät tee figulle oikeutta. Base on siisti ja hyvin toteutettu.


#11 Eldar Harlequin Voidweaver

Yleisöäänestyksen voittanut työ numero 11 oli yksi huomiotaherättävimmistä maalauksista tuomaristonkin mielestä. Freehandilla maalattu timanttikuvio ja maski tekevät figusta näyttävän. Skulptin tasaiset alueet on käytetty erinomaisesti tuomaan teemaa esille. Timanttikuviosta on tehty sarjakuvamainen erittäin voimakkaiden korostusten avulla joka toimii erinomaisesti. Figun base on heikoin osa muuten näyttävää figua. Base jää hiukan yksiulotteiseksi ilman korostuksia, mutta figun muu näyttävyys paikkaa basen puutteita ja luo kontrastia ihan toimivalla tavalla.


#12 Death Guard

Numerolla 12 kilpaillut Death Guard -figu oli yllätys. Muiden töiden joukossa figu vaikutti vähän mitäänsanomattomalta, mutta kun työ otettiin arvosteltavaksi, se yllätti erittäin positiivisesti. Todella siisti ja tasainen maalausjälki toimi erinomaisesti ja vatsassa olevien hampaiden liukuvärjäys oli täydellinen ja toi sopivan huomionherättäjän otsassa olevan sarven lisäksi. Tuomaristo jäi kaipaamaan figuun hiukan lisää korostuksia tumman yleisilmeen tasapainottamiseen. Heikoin osa oli kuitenkin jälleen kerran base, joka hukkui tummaan yleisilmeeseen. Hyvä base korostaa figua ilman, että se vie kaikkea huomiota. Nyt base jäi todella tummaksi eikä luonut silmälle miellyttävää kontrastia figun ja basen välillä. Liian tumma base ei kuitenkaan estänyt työtä nousemasta yhdeksi tuomariston suosikeista.



#13 Escher Ganger

Maalauskilpailun voittaja tuomariston yksimielisellä päätöksellä oli numerolla 13 kilpaillut Necromundan Escher ganger. Maalausteknisesti kokonaisuus on lähes täydellinen. Valitettavasti ottamamme kuva ei näytä kaikkia hienoja yksityiskohtia figusta. Rohkeat värit joissa korostukset toimivat erinomaisesti. Miniatyyri sisältää hienoja pieniä yksityiskohtia kuten tiikerintalja-lannevaate joka tuo juuri sopivasti maustetta kokonaisuuteen. Base on tehty samanlaisella rakkaudella yksityskohtia säästelemättä kuin itse figu. Iho on maalattu juuri oikeanlaisilla korostuksilla. Figun heikoin osa on kasvojen ilme. Vaikea sanoa johtuuko se skulptista vai maalauksesta, mutta ilme on hiukan vaikeasti tulkittava. Tätä on vaikea selittää mutta hahmon muuten dynaaminen asento ei oikein täsmää ilmeettömiin kasvoihin. Tuomaristo antaa myös tälle työlle virallisen "smootheimmat blendit"-arvomerkin.


#14 Khorne Berserker

Khorne Berserker oli ensimmäinen työ jossa tuntui että base toimi paremmin kuin figu. Figusta puuttui korostukset melkein kokonaan ja lopputulos oli hyvin vaisu. Iho on erittäin vaikea maalata ja tässä tapauksessa se jätti paljon toivomisen varaa. Base oli kuitenkin erinomaisesti toteutettu ja oli oikein hieno. Tuomaristo suosittelee maalajalle korostusten tekemistä rohkeammin ja kokeilevammin.

#15 Smaug

Numerolla 15 kilpaillut Smaug oli maalauskisan toiseksi suurin työ. Isossa figussa kynäruisku pääsee oikeuksiinsa parhaiten isojen väriliukujen ansiosta, jotka olivat tässä työssä hyvin onnistuneita. Isojen figujen suurin ongelma on yksityiskohtien määrä maalatessa. Tässäkin työssä yksityiskohtia on PALJON, mutta helposti niitä ei viimeistele samalla tavalla kuin figua, jota on helppo tutkia lähemmin. Smaug toimii pienen katseluetäisyyden päästä ja on hyvinkin näyttävä ilmestys. Tuomaristo haluaa kuitenkin korostaa muutamaa parannusta kaipaavaa kohdetta tässä "miniatyyrissä". Selkärangan panssarilevyt ja pään yksityiskohdat tarvitsevat korostuksia. Asiaa pelastaa hiukan päässä se, että skulpti on todella muodokas, mutta korkeimpia kohtia tulisi silti korostaa. Toinen asia on siipien kiinnitys vartaloon. Isot figut (etenkin resiiniset) vaativat paljon työtä ja orgaaniset liitoskohdat joissa iho on näkyvillä on paljon anteeksiantamattomampi liimausten suhteen. Liitoskohdat näkyvät edelleen hiukan tarpeettoman paljon, mutta koska kyseessä on kuitenkin maalauskilpailu, tuomaristo jätti tämän asian vähemmälle huomiolle.


#16 Warlord-class Titan (DQF)
 DQF


Maalauskisan tuomaroinnin vaikeus yllätti positiivisesti. Porista löytyy huikeaa osaamista ja jännityksellä odotamme seuraavan maalauskisan tuotoksia. Tuomaristo haluaa antaa muutaman yleisen vinkin kaikille.

1. Älkää tyytykö pelkkään washiin ja olkaa rohkeampia korostusten suhteen!
2. Siistikää base huolella!
3. Jos teette tumman värimaailman figuun, huomioikaa tämä kun teette basen ettei kokonaisuus ole tasapaksu.