lauantai 23. joulukuuta 2017

Maalauskilpailun tulokset (lyhyesti)



Pöllökarhujen ensimmäiseen maalauskisaan osallistui kaikkiaan 16 työtä, joista 14 osallistui varsinaiseen kilpailuun ja avoimessa kategoriassa oli siis vielä pari lisää yleisön äänestettäväksi. Töiden laatu yllätti tuomaristomme iloisesti, joskin se on valitettavasti tarkoittanut sitä, että he ovat joutuneet ahkeroimaan hiki hatussa joulun alla saadakseen työt järjestykseen. Tuomariston muistiinpanojen vuori on vielä puhtaaksikirjoitettavana, mutta haluamme kuitenkin jo julkistaa tulokset, jotta voittajat saisivat edes pienen mahdollisuuden noutaa palkintonsa ennen joulua.

Pidemmittä puheitta (säästetään se varsinaiseen kirjalliseen palautteeseen) tässä ovat Pöllökarhut ry:n vuoden 2017 maalauskilpailun voittajat.

Sijoitukset:
1. sija: Esher Ganger (#13) - Matt House
2. sija: Harlequin Voidweaver (#11) - Jarkko Syrjälä
3. sija: Plague Marine (#12) - Pasi Lehtimäki

Kunniamaininnat:
Yleisön suosikki: Harlequin Voidweaver  (#11) - Jarkko Syrjälä
"The 80's Heavy Metal": Chaos Sorcerer w/ Flaming skull (#6) - Severi Ojanen
"The Arkenstone": Smaug (#15) - Liinu Perämäki

Yleisön suosikkia äänestäneiden kesken arvottiin noppasetti ja tällä kertaa onni suosi Matt Housea.

Onnea kaikille voittajille ja kunniamainintoja kahmineille. Teitä kaikkia odottaa palkinto. Voitte noutaa sen sopivan tilaisuuden tullen Pelikryptalta.

Palkinnot:
1. sija: Games Workshop Paint Station
2. sija: KR Multicase Skirmish-penaali
3. sija: Army Painter basetussetti
Yleisön suosikki: Työkaluja
"The 80's Heavy Metal": Kukkia
"The Arkenstone": Maalaussetti

Valokuvat, tuomariston palautteet ja perustelut julkaistaan heti, kun mahdollista.

lauantai 9. joulukuuta 2017

Äänestä suosikkiasi maalauskisassa 17.12. mennessä

Tiesitkö, että Bob Rossista on myös lautapeli? - Kuva tavallaan liittyy tapaukseen


Työt pöllökarhujen ensimmäiseen miniatyyrimaalauskilpailuun on palautettu ja ne ovat esillä Pelikryptalla. Käy ihailemassa töitä ja äänestä samalla omaa suosikkiasi. Auta meitä valitsemaan yleisön suosikki ja saatat samalla voittaa noppasetin, joka arvotaan äänestäneiden kesken.

Äänestä viimeistään sunnuntaina 17.12. Tämän jälkeen myös kilpailijat voivat hakea työnsä takaisin kotiin. Myös tuomaristo suorittaa varsinaisen arvostelunsa tähän mennessä ja kilpailun tulokset julkistetaan myöhemmin tänä vuonna, kun äänet on laskettu ja tuomaristo on suorittanut lopulliset valintansa.


Tuomariston kokoonpano tänä vuonna on:

Riku Länsineva
Petteri Palomäki
Riku Sulamäki



sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Pelikryptan Android: Netrunner -turnaus



Pelikryptan ensimmäinen Android: Netrunner -turnaus ehtii vielä tähän vuoteen ennen kuin joulu alkaa aiheuttaa väelle flatlinea. Pöllökarhut ry:n hakkerit toimivat tuttuun tapaan TO:na, kuten porilaisissa turnauksissa tähänkin asti.

Sunnuntaina 10.12. Pelikryptalla
Pelaajien rekisteröinti: 12.00 - 12.30
Osallistumismaksu: 5 euroa. (Käteisellä tai kortilla)
Palkinnot: GNK Q4 Tournament Kit
Ilmoittautuminen etukäteen sähköpostitse osoitteeseen pollokarhut@gmail.com

Pelataan 3-4 kierrosta SWISS-parituksia ilman Top Cut:ia. Kierrosmäärä riippuu osallistujien määrästä.

Uusin FAQ ja Errata käytössä.

keskiviikko 15. marraskuuta 2017

Pelikryptan X-Wing Miniatures Game Q4-turnaus



Pelikryptan ensimmäistä X-Wing Miniatures Game turnausta pelataan joulukuun alussa sopivasti uuden elokuvan lähestyessä. Pöllökarhut ry:n veteraanilentäjät toimivat tuttuun tapaan TO:na, kuten porilaisissa turnauksissa tähänkin asti.

Sunnuntaina 3.12. Pelikryptalla
Rekisteröinti: 12.00
Ensimmäinen kierros alkaa viimeistään 12.30.
Osallistumismaksu: 5 euroa. (Käteisellä tai kortilla)
Palkinnot: GNK Q4 Tournament Kit
Ilmoittautuminen etukäteen sähköpostitse osoitteeseen pollokarhut@gmail.com

Pelataan 3-4 kierrosta SWISS-parituksia ilman Top Cut:ia. Kierrosmäärä riippuu osallistujien määrästä.

Perinteinen turnauskoko eli 100 pisteen listat ja 3 obstaclea per pelaaja.

maanantai 30. lokakuuta 2017

Porin Pelipäivä lauantaina 4.11.2017



Ensi lauantaina järjestetään Porin Pelipäivä osana valtakunnallista Peliviikkoa. Tapahtuma on tarkoitettu nuorille ja aikuisille. Pöllökarhut esittelee toimintaansa ja pelaamaan pääsee koko tapahtuman ajan. Nähdään siis nuokkarilla kello 14.00 - 18.00. Löydät lisätietoa tapahtumasta Facebookista.

Mukana myös vanha tuttumme Snowdale Design, joka esittelee uutta peliään, joka tulee Kickstarteriin aivan näillä hetkillä!

maanantai 23. lokakuuta 2017

Pöllökarhut lautapelien kanssa Insomniassa pe 27.10. ja la 28.10


Insomnia valtaa taas Porin Karhuhallin 26.- 29.10. Tämä valtava verkkopelitapahtuma järjestetään nyt yhdeksännettätoista kertaa!

Pöllökarhut ry - Porin pöytäpeliseura on tänäkin vuonna mukana tapahtumassa tarjoamassa hieman vaihtelua videopeleille viikonlopun aikana. Löydät Pöllökarhujen lautapelialueen keskeltä suurta salia. Varmasti helppo bongata se iso valaistu alue pimeyden seasta! Koko viikonloppua ei ole siis pakko viettää ruutua tuijottaen, vaan voit irtautua välillä lautapelien maailmaan. Pöllökarhuilla on tarjolla suuri määrä erilaisia lauta- ja korttipelejä vapaasti pelattavaksi. Sääntökirjankaan kanssa ei tarvitse jäädä yksin, vaan apua pelin opetteluun saa alueen vetäjiltä. Halusit sitten hypätä mukaan peliin uusien ihmisten kanssa tai ratkaista oman kaveriporukan lautapelikuninkaan.

Pöllökarhujen lautapelilounge on avoinna vähintään seuraavina aikoina:

Perjantaina 27.10. kello 17.00 - 22.00
Lauantaina 28.10. kello 13.00 - 22.00

Nähdään Insomniassa!

keskiviikko 11. lokakuuta 2017

Pöllökarhut ry:n ensimmäinen miniatyyrimaalauskilpailu



Pöllökarhut ry ylpeänä julkistaa ensimmäisen maalauskilpailunsa ja alkaa näin metsästää satakunnan kovinta miniatyyrimaalaajaa. Kilpailutöiden palautus on marraskuun lopussa ja tämän jälkeen ne joutuvat ankarimman arvostelun kohteeksi, mitä porilaisissa kilpailuissa on nähty.

Säännöt:

* Töiden palautus tapahtuu viimeistään 30.11.2017 Pelikryptalle. 
 ** Kuitenkin aikaisintaan viikkoa aikaisemmin.
* Osallistumismaksu 0 euroa eli ilmainen.
* Vain yksi työ / osallistuja
* Yksittäinen miniatyyri, ei ryhmiä.
* Tuomaristo valitsee osallistujamäärästä riippuvan joukon voittajia ja jakaa mahdollisia kunniamainintoja. Lisäksi yleisö saa äänestää omaa suosikkiaan. 
 ** Tuomaristo ei itse saa osallistua varsinaiseen kilpailuun, mutta heillä on oikeus asettaa työ mukaan yleisöäänestykseen, koska se katsotaan avoimeksi kategoriaksi.
* Palkintoina on erilaisia tuotepalkintoja, joita on lahjoittanut mm. Pelikrypta. 
 ** Lisäksi voittaja niittää todellakin ennen näkemätöntä mainetta ja kunniaa Pöllökarhujen ensimmäisen maalauskisan mestariksi selviämisestä.


Tuomaristo:
Tuomaristoa johtaa kokenut maalausmyytinmurtajien tiimi, joiden silmältä ei välty yksikään maalaustekniikka oli työkalunasi sitten kynäruisku tai sivellin. Yhteenlaskettuja figuharrastusvuosia on kuin telkkarin erikoistehoste-esikuviensa trailereissa ja he ovat Riku Länsineva ja Petteri Palomäki. Lisäksi tuomaristoon tulee muitakin taiteellisia silmäpareja, mutta heidät valitaan ja paljastetaan myöhemmin.

Huomioimisen arvoista:
Tuomaristo laatii töiden arvostelun kirjallisena. Näin jokainen osallistuja saa siis aidon palautteen kilpailutyöstään, mikä voi auttaa häntä entisestään hiomaan taitojaan tulevaisuudessa. Kannattaa siis osallistua jo aivan tästäkin syystä. Maalauskilpailut ovat aina hyvä tilaisuus kehittää itseään harrastajana ja taatun palautteen ansiosta tähän kisaan osallistumisesta on varmasti entistäkin enemmän hyötyä.

Tulokset:
Voittajat julkistetaan joulukuun aikana. Tuomariston suorittama huolellinen arvostelu vie aikansa.

Tiimin arvio urbaanilegendasta, jonka mukaan Pöllökarhut ry on järjestämässä maalauskilpailun:



FAQ:
Q: Onko työllä kokorajoituksia?
A: Ei. Tuomariston edessä ei pelkkä kookas miniatyyri vielä säväytä. Iso työ tarkoittaa, että on vain enemmän pintaa arvostelun kohteena.

Q: Onko miniatyyrien convertointi sallitua?
A: Kyllä, sehän on yksi oleellisista osista tätä harrastusta.

Q: Täytyykö miniatyyri esittää tuomaristolle ennen sen työstämisen aloittamista?
A: Ei. Tuomaristoa kiinnostavat vain valmiit työt.

Q: Jollen ehdi maalata nyt, niin saanko osallistua jo aikaisemmin tekemälläni työllä?
A: Tietysti. Maalaustaidoissa suunta on aina ylöspäin, joten tällä ei ole mahdollista saavuttaa minkäänlaista etua.

torstai 28. syyskuuta 2017

Android: Netrunner Q3-liiga jatkuu!

Lähettäjä: Owlbear Inc.
Vastaanottaja:
Kaikki

Aihe: Cryptrunners Fall 2017 osat 2, 3 ja 4



Hei!

Pöllökarhut ry- Porin Pöytäpeliseura jatkaa liigamuotoista turnausta Android: Netrunnerista. Jatkamme 2. osalla 6.10. n. klo 16.30 Pelikryptalla. Liigan tarkoituksena on olla rennohko pelailutapahtuma aloittelijaystävällisyyttä unohtamatta! Osallistumiseen tarvitset ainakin yhden Android: Netrunner aloituslaatikon tai lainadeckit.


3. osa torstaina 12.10. n. klo 16.30 Pelikryptalla.
4. osa perjantaina 10.11. n. klo 16.30 Pelikryptalla

Tervetuloa myös ne jotka missasivat liigan aloituksen ja onnittelut Opalle ensimmäisestä liigavoitosta pelkän Core Setin voimalla! (Weyland / Noise)




 
"Stealth mode on..."


Homma toimii näin:


1. Pelataan useammassa sessiossa. Yhden session aikana pelataan enintään 2-3 kierrosta.

2. Palkintoja jaetaan niin kauan kuin niitä turnauspaketista riittää

3. Voittaja saa ensimmäisellä kerralla 3kpl alternative art kortteja ja kiinnityksen seuraavassa sessiossa toisen tason palkintoon. Jos voitat toisen kerran saat runner alternative art ID:n ja kiinnityksen pääpalkintoon (akryylitokenit).
4. Jokainen osallistuja saa yhden alternative art -kortin osallistumisesta. (Enintään kolme kpl)

5. Jos joku palkinto on loppu kun voitat saat automaattisesti seuraavan tason palkinnon
6. Pelit jatkuvat kunnes joku saa akryylitokenit
7. Ylimääräiset TO-palkinnot (1kpl akryylitokeneita ja 1kpl alt-art ID) jaetaan liigan lopuksi erityisillä perusteilla!



Osallistumismaksu on 5€ joka maksetaan vain kerran ensimmäisen pelisessiosi yhteydessä. Seuraavilla kerroilla ei tarvitse maksaa.



"Weyland. Building a Better World for all of us."


Pakanrakennus ja pisteytykset:
1. Et saa käyttää samaa factionia seuraavassa pelisessiossa (voit vaihdella edestakaisin jos haluat) etkä saa käyttää samaa ID:tä liigan aikana toistamiseen (poikkeuksena jos omistat vain core setin ID:t, jolloin joudut vaihtamaan vain factionia)
2. Uusin MWL ja FAQ ovat käytössä vain jos käytössäsi on huomattava määrä expansioneja. Jos mietit pitäisikö noudattaa rajoituksia, sinun todennäköisesti olisi syytä tehdä niin ;) Tarkoituksena ei ole rankaista sellaisia henkilöitä joilla ei ole vielä kovin suurta valikoimaa core setin ulkopuolelta.
3. Pelisessiossa pisteytys menee turnauspisteytyksen mukaisesti. Top cut on vain jos kahta kierrosta pelattaessa ykkösija on jaettu myös SoS (Strength of Schedule) perusteella. Tällöin jaettu ykkössija pelaa yhden pelin vastakkain ja puolet arvotaan.

Palkinnot:

1. taso: Alternative art Team Sponsorship-kortti
2. taso: Omar Keung alternative art ID
3. taso: Akryylinen Anarch Click Tracker


lauantai 23. syyskuuta 2017

X-Wing Q3 GNK -turnaus 1.10.



Nyt kun Store Championshipin paineet alkavat hellittää, niin on hyvä pitää vaihteeksi hieman poikkeava X-Wing-turnaus. Pöllökarhut ry järjestää siis sunnuntaina 1.10. kevyen X-wing -turnauksen.

Turnaus järjestetään Pelikryptan tiloissa. (Itsenäisyydenkatu 48, 28100 PORI)
Pelikrypta aukeaa kello 12.00 ja silloin alkaa myös ilmoittautuminen. Ensimmäinen peli aloitetaan viimeistään kello 12.30.

Ilmoittautuminen:
pollokarhut@gmail.com

Osallistumismaksu:
5€ (Käteisellä)

Säännöt:
* 60 pistettä.
* Vähintään kaksi(2) alusta.
* 6kpl esteitä (obstacles) per lista, joista vähintään neljä(4) on oltava asteroideja. (Kentällä siis normaaliin verrattuna tuplaten esteitä.)
** Esteet asetellaan pöydälle Epic-sääntöjen mukaisesti eli kukin pelaaja laittaa aina kaksi estettä pöydälle kerrallaan 1 mittayksikön päähän toisistaan.
* Pienemmästä pistemäärästä johtuen myös hieman lyhyempi kierrosaika eli 65 minuuttia.

Pelataan 3-4 SWISS-kierrosta ilman Top Cuttia pelaajien määrästä riippuen. Maksimissaan 16 henkeä mahtuu mukaan.

Palkinnot:
2017 Q3 Tournament Kit
X-Wing Star Wars 40th Anniversary card

Uusin FAQ ja turnaussääntökokoelma käytössä.

Tervetuloa mukaan!

lauantai 16. syyskuuta 2017

Lautapelipäivä Pelikryptalla 24.9.



Viikolla 38 ei poikkeuksellisesti ole peli-iltaa nuokkarilla, koska rakennus on tuolloin muussa käytössä. Tämän sijasta pidämme pelipäivän lautapelien merkeissä yhteistyökumppanimme Pelikryptan tiloissa. Pääasiassa sama meno, kuin normaalisti nuokkarillakin eli vapaata lautapelailua hyvässä seurassa. Tällä kertaa bonuksena entistäkin pelillisempi ympäristö!

Eli:

Lautapelipäivä sunnuntaina 24.9.
Kello 12.30 - 18.00
Pelikrypta - Itsenäisyydenkatu 48

Ja kannattaa tottakai samalla pitää muutenkin silmät auki, sillä muistattehan, että Pöllökarhujen jäsenet saavat Pelikryptalla -10% -alennuksen!

perjantai 15. syyskuuta 2017

Pöllökarhut Nipporissa 30.9.



Nippori tulee taas lauantaina 30.9. ja tänä vuonna tapahtuman teemana on harrastaminen ja sehän Pöllökarhuilta sujuu. Näin ollen Pöllökarhut löydät tapahtumasta iltapäivän osiosta keskustan nuokkarilta kello 15.00 - 18.00. Katutason isossa salissa on siis tarjolla vapaata lautapelailua yhdistyksen perinteisten pelipäivien tyyliin. Tule mukaan!

sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Android: Netrunner Q3-liiga alkaa! (14.9.2017)

Lähettäjä: Owlbear Inc.
Vastaanottaja:
Kaikki

Aihe: Cryptrunners Fall 2017



Hei!

Pöllökarhut ry- Porin Pöytäpeliseura järjestää taas kevyen liigamuotoisen turnauksen Android: Netrunnerista. Ideana on saada jaettua FFG:n Q3 2017 turnauspaketin sisältöä seuraavaa kittiä odotellessa! Aloitamme 14.9. n. klo 16.30 Pelikryptalla. Liigan tarkoituksena on olla rennohko pelailutapahtuma aloittelijaystävällisyyttä unohtamatta! Osallistumiseen tarvitset ainakin yhden Android: Netrunner aloituslaatikon.




 






Homma toimii näin:


1. Pelataan useammassa sessiossa. Yhden session aikana pelataan enintään 2-3 kierrosta.

2. Palkintoja jaetaan niin kauan kuin niitä turnauspaketista riittää

3. Voittaja saa ensimmäisellä kerralla 3kpl alternative art kortteja ja kiinnityksen seuraavassa sessiossa toisen tason palkintoon. Jos voitat toisen kerran saat runner alternative art ID:n ja kiinnityksen pääpalkintoon (akryylitokenit).
4. Jokainen osallistuja saa yhden alternative art -kortin osallistumisesta. (Enintään kolme kpl)

5. Jos joku palkinto on loppu kun voitat saat automaattisesti seuraavan tason palkinnon
6. Pelit jatkuvat kunnes joku saa akryylitokenit
7. Ylimääräiset TO-palkinnot (1kpl akryylitokeneita ja 1kpl alt-art ID) jaetaan liigan lopuksi erityisillä perusteilla!



Osallistumismaksu on 5€ joka maksetaan vain kerran ensimmäisen pelisessiosi yhteydessä. Seuraavilla kerroilla ei tarvitse maksaa.



Aloitamme liigan Pelikryptalla ja katsotaan missä päin Poria pelaamme seuraavaksi!

Pakanrakennus ja pisteytykset:
1. Et saa käyttää samaa factionia seuraavassa pelisessiossa (voit vaihdella edestakaisin jos haluat) etkä saa käyttää samaa ID:tä liigan aikana toistamiseen (poikkeuksena jos omistat vain core setin ID:t, jolloin joudut vaihtamaan vain factionia)
2. Uusin MWL ja FAQ ovat käytössä vain jos käytössäsi on huomattava määrä expansioneja. Jos mietit pitäisikö noudattaa rajoituksia, sinun todennäköisesti olisi syytä tehdä niin ;) Tarkoituksena ei ole rankaista sellaisia henkilöitä joilla ei ole vielä kovin suurta valikoimaa core setin ulkopuolelta.
3. Pelisessiossa pisteytys menee turnauspisteytyksen mukaisesti. Top cut on vain jos kahta kierrosta pelattaessa ykkösija on jaettu myös SoS (Strength of Schedule) perusteella. Tällöin jaettu ykkössija pelaa yhden pelin vastakkain ja puolet arvotaan.

Palkinnot:

1. taso: Alternative art Team Sponsorship-kortti
2. taso: Omar Keung alternative art ID
3. taso: Akryylinen Anarch Click Tracker

lauantai 2. syyskuuta 2017

Peli-illat nuokkarilla joka toinen torstai


Pöllökarhut järjestävät joka toinen torstai peli-illan keskustan nuorisotalolla. Tapahtuma on kaikille avoin ja pääsymaksuton. Pääosassa vapaa rento pelailu ja seurustelu muiden harrastajien kanssa.

Keskustan nuorisotalo - Kerhohuone 3
Parillisten viikkojen torstaina.
Kello 16.00 - 20.00

Tule pelin kanssa tai ilman ja pidä hauskaa.

2018 ensimmäinen peli-ilta pidetään 11.1.
Kevään viimeinen peli-ilta on 31.5.

keskiviikko 16. elokuuta 2017

Lauantaina 26.8. Pelikryptalla "The Assault on Atar-Median"



Lauantaina 26.8. klo 15.00 alkaen  pelataan Pelikryptalla 30k Horus Heresy megapeli  ”The Assault on Atar-Median”

Tervetuloa seuraamaan ja tutustumaan Warhammer: Horus Heresy-sarjaan!

Planeetta: Atar-Median
Tyyppi: Forge World

Space Wolfien legioona on saapunut  Atar-Medianille valmistelemaan massiivista Horuksen vastaista kampanjaa. Planeetan päällä Mechanicumin osasto, johtajansa Anacharis Scorian johdolla, ovat Space Wolf osaston kanssa turvaamassa viimeisimmän sotakoneen valmistumista.

Horuksen joukot ovat kuitenkin aavistaneet lojalistien suunnitelmat ja päättäneet aloittaa ennakoivan yllätyshyökkäyksen Atar-Medianille tavoitteena ottaa haltuun planeetan massiiviset resurssit ja estää lojalistien varustaminen.

Taistelu Atar-Medianista alkakoon…

perjantai 11. elokuuta 2017

Vakiovuorot käynnistyvät taas, aloitus 24.8.


Kesä alkaa olemaan pikkuhiljaa loppusuoralla ja koulut alkavat taas. Onneksi syksyssä on jotain hyvääkin, sillä Pöllökarhut nousevat taas kesähorroksestaan ja järjestävät uusia pelitapahtumia. Muutamia turnauksia onkin jo mainostettu, mutta nyt myös kasuaalimmat pelaajat saavat tapahtumia osakseen, kun Pöllökarhut jatkavat vakiovuorojaan Porin Nuorisotalolla.

Joka toinen torstai pidettävät vuorot aloitetaan 24.8. ja aika on klo 16.00 – 20.00. Paikkana on siis Porin Nuorisotalo. Keväästä poiketen tapahtumat pidetään kerhohuone 3:ssa, joka on isompi kuin keväällä käytössä ollut kerhohuone. Mukaan mahtuu siis entistä enemmän pelejä ja pelaajia. Tapahtumat sisältävät vapaamuotoista pelailua, ja jos kaapista löytyy mieleisiä pelejä, kannattaa niitä ottaa mukaan. Varsinkin nopeammat pelit sopivat erityisen hyvin tapahtumien luonteeseen. 

Jos joku pidempi peli kiinnostaa, kannattaa asia ottaa puheeksi jo ennen varsinaista pelipäivää, niin voidaan varmistaa, että peli päästään aloittamaan ajoissa. Silloin kannattaa joko itse koettaa kerätä peliporukka kasaan, tai ilmoittaa siitä esimerkiksi pollokarhut@gmail.com kautta, niin voidaan pistää Pöllökarhujen puolesta kyselyä facebookiin.
Tervetuloa kaikki uudet ja vanhat pelurit, ja kannattaa ottaa kiinnostuneet kaveritkin mukaan pelaamaan.

Aika: Torstai 24.8. klo 16.00 – 20.00
Paikka: Porin Nuorisotalo, kerhohuone 3, osoitteessa Isolinnankatu 12, Pori.






torstai 10. elokuuta 2017

Store Championship 2017 - X-Wing Miniatures Game 19.8. Pelikryptalla



X-Wing Store Championship taas Porissa! Järjestäjänä Pöllökarhut ry ja pelit pelataan Pelikryptan  (Itsenäisyydenkatu 48) tiloissa 19.8.2017. Ilmoittautuminen alkaa klo 10 ja pelit alkavat n. Klo 11.00.

Osallistumismaksu 10€ joka maksetaan paikan päällä järjestäjälle käteisellä.

Mukaan mahtuu 16 pelaajaa.

Ennakkoilmoittautuminen tähän tapahtumaan Facebookissa (vaatii liittymisen
X-Wing Miniatures Game Suomi - ryhmään) tai Sotavasaran turnausthreadissa.

Pelaamme neljä (4) kierrosta SWISS 100p listoilla jonka jälkeen Top 4 Cut.

Ruokatauko pidetään jos pelaajat sitä toivovat ensimmäisen kierroksen jälkeen.

Uusin FAQ ja turnaussääntökokoelma käytössä.

Palkintoina Store Championship 2017 -kitin sisältöä.


Tervetuloa mukaan!

tiistai 1. elokuuta 2017

Malifaux: Henchman Hardcore 20.8.2017



Syksy lähestyy, mutta se ei hidasta Malifauxin pelaajia. Wyrdin Henchman Program, Pelikrypta ja Pöllökarhut ry järjestävät yhteisvoimin aloittelijaystävällisen Malifaux-turnauksen.

Turnaus Pidetään 20.8.2017 Pelikryptan tiloissa. Turnaus käyttää pääasiassa Wyrd Miniaturesin omia Gaining Grounds 2017 sääntöjä. Uusien pelaajien kannattaa käydä tarkastamassa myös Wyrdin virallinen FAQ ja Errata, varsinkin kortti muutoksien varalta. Linkit näihin löytyvät täältä. Gaining Grounds 2017 löytyy kohdasta “Organized Play Formats” ja Errata tietenkin kohdasta “FAQ and Errata”.

Henchman Hardcore

Tässä formaatissa on muutamia erityissääntöjä ja ne on merkattuna tähän. Ne löytyvät myös yllä olevasta “Organized Play Formats” kohdasta, mutta selvennän ne tähän suomeksi ja olemme myös päivittäneet tehtävät tähän muotoon uusilla GG 2017 tehtävillä.

Lista
•Listan rakennukseen sinulla on käytössä 20 Soulstonea.

•Listaa johtaa Henchman, joka on ilmainen, ja sen pitää sisältää kolme muuta modelia, ei enempää ei vähempää.

•Ylimääräiset Soulstonet menevät hukkaan eikä lisätä Henchmanin Cacheen.

•Upgradeja saa lisätä normaaliin tapaan.

Lisärajoitukset
•Kaikki Summon taidot ovat poissa. Eli mikä tahansa ability, action tai trigger mikä aiheuttaa Summon effectin ei ole käytettävissä.

•Pelissä on vain yksi Scheme

•Jokainen turnauspeli pelataan samalla listalla.

Set Up
Deployment: Close
Strategy: Hardcore Extraction, kuten normaali Extraction (GG 2017) paitsi tätä pystyy alkaa pisteyttämään ensimmäisestä vuorosta lähtien.
Scheme: Eliminate the leadership (GG 2017)
Kierrosaika: 60 minuuttia

Aikataulu
12:00 Ilmottautuminen
12:30 Ensimmäinen kierros
13:30 Tauko
13:45 Toinen kierros
14:45 Ruokatauko
15:30 Kolmas kierros
16:30 Palkintojenjako

Palkinnot
Jaossa on Iso ja pieni Mysteeri boksi, Guildereitä, alternate artilla varustettu Master kortti ja mahdollisesti myös lahjakortteja Pelikryptaan, jos osallistujia on tarpeeksi.

Ilmoittautuminen
Ilmoittautumiset sähköpostilla osoitteeseen ookami_tez@hotmail.com
Mukaan mahtuu 10 nopeinta!
Ilmoittautuminen sulkeutuu 18.8.2017 kello 12:00. Muista ilmoittautua ajoissa.

Osallistumismaksu
5 euroa

perjantai 28. heinäkuuta 2017

Android: Netrunner - "Nerokasta clickbaittia!"-turnaus 5.8.2017


Pöllökarhut ry järjestää lauantaina 5.8.2017 Pelikryptan tiloissa Nerokasta clickbaittia! - Q2 GNK Android: Netrunner -turnauksen klo 12.00 alkaen.

Osallistumismaksu: 5€
4-5 kierrosta SWISS:iä
 Uusin MWL voimassa.
 Viimeisin sallittu Data Pack: "Free Mars"

 Palkinnot:
 1. Sija: Shaper Click Tracker
 1.-2. Sija: Nero Severn alternative art- kortti
 1.-16. Sija: Data Raven alternative art- kortti

 Lisäksi, jos osallistujia on enemmän kuin 8, niin kaivamme varastoista lisää palkintoja. mm. Mumbad Grid Patron Click Tracker by "Owlbear Inc."

keskiviikko 26. heinäkuuta 2017

Päivämääriä kalenteriin elokuulle!


Suurin osa selaa tällä hetkellä conikalentereita kovalla vauhdilla, mutta vilkaistaanpa hieman perinteisemmän kalenterin puolelle. Elokuulle on nimittäin luvassa jo useampi tapahtuma täällä Porissa, kun Pöllökarhut alkavat havahtua kesähorroksistaan. Tapahtumista tulee lisätietoa aivan lähipäivinä, mutta tässä heti yhteenvetona nippu päivämääriä, jotta voitte täydentää omaan kalenteriinne.

Pöllökarhut on siis järjestämässä seuraavaa...

Lauantai 5.8. Android: Netrunner -turnaus Pelikryptalla
Lauantai 19.8. X-Wing Miniatures Game -turnaus Pelikryptalla
Sunnuntaina 20.8. Malifaux -turnaus Pelikryptalla
Torstaina 24.8. Säännölliset peli-illat starttaavat jälleen keskustan nuorisotalolla

Siinä ensi hätään odotettavaa!

tiistai 20. kesäkuuta 2017

Pelikrypta - Uusi alan liike saapuu Poriin ja yhteistyökumppaneihimme


Nyt on hyviä uutisia Porin ja lähialueen pelaajille.

Uusi pelikauppa nimeltään Pelikrypta avaa ovensa Porissa heinäkuussa. Tulet löytämään tuoreen FLGS:n aivan kaupungin keskustan tuntumasta Itsenäisyydenkadulta. Pelikryptaan on tulossa valikoimiin se täysi kirjo pöytäpelejä eli lauta-, kortti-, miniatyyri- ja roolipelit. Facebook-tiedotteessaan Pelikrypta mainitsi jo useita valikoimaan saapumia pelejä ja niiden tuottajia.
"Valikoimasta löytyy mm. Games Workshop, Citadel, The Army Painter, Malifaux, Bushido, Magic: The Gathering, Dungeons & Dragons, Pathfinder, Batman Miniature Game, Infinity, Fantasy Flight Games, Myrskyn Sankarit, D-oom Products, Myrrysmiehet, Sarita Kotkavalkama ja paljon, paljon muuta! Ja ellei haluamaasi tuotetta löydy myymälästä, se kyllä hankitaan!"
Tarjolla on tottakai myös pelitilaa ja jos kryptan omat aukioloajat eivät jostain syystä satu riittämään, niin tilaa on kuulemma myös mahdollista vuokrata niiden ulkopuolellakin.

Pöllökarhut ovat käyneet jo hyvän aikaa keskustelua yhteistyöstä yrityksen kanssa ja liikkeen avajaisten jälkeen kuulette aiheesta lisää!

Seuraamalla Pelikryptaa Facebookissa kuulet lisää yrityksestä ja sen tulevaisuudesta.

keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

Pienoismallimarketista alennusta Pöllökarhujen jäsenille



Pienoismallimarketti liittyy Pöllökarhujen yhteistyökumppaneihin ja tarjoaa jäsenille 5%-alennuksen asioitaessa yrityksen verkkokaupassa. Laadukkaiden pienoismallien lisäksi Pienoismallimarketin valikoimista löytyy paljon erityisesti miniatyyripelien harrastajia kiinnostavia materiaaleja ja tarvikkeita. Käy tutustumassa osoitteessa http://pienoismallimarketti.fi

torstai 8. kesäkuuta 2017

CafeSolo on Pöllökarhujen uusin yhteistyökumppani


Lämpötilathan alkavat tuntua kesäisiltä ja se on vain yksi hyvä syy lisää vierailla virvokkeilla Pöllökarhujen uusien ystävien luona CafeSolossa. Löydät tuoreet yhteistyökumppanimme kahdesta eri paikasta Porissa: Kahvila-Paahtimo Puuvilla ja CafeSolo Itäpuisto ja tottakai myös heidän kotisivuiltaan ja facebookista.

CafeSolo jakaa Pöllökarhujen kanssa vankkumattoman ymmärryksen hyvän kahvin tärkeydestä pelisuorituksen yhteydessä ja siksi onkin hienoa, että Porin paahtimon laadukkaan kahvin nauttiminen on Pöllökarhujen jäsenille nyt entistä edullisempaa!

Saat CafeSolossa kuumat juomat 10%-alennuksella, kun näytät kassalla jäsenkorttiasi!



torstai 25. toukokuuta 2017

Pöllökarhujen Kesä



Ulkona on viimein lämmennyt ja kesäfiilis lähestyy kaupunkia. Porin keskustan nuorisotalo siirtyy nyt kesälomalle ja sen mukana tietysti myös Pöllökarhujen vakiovuoroiset peli-illat pitävät taukoa. Älkää huoliko ne käynnistyvät kyllä uudelleen heti kesän jälkeen!

Yhdistyksemmekin rauhoittuu siis hieman kesän ajaksi, mutta jotain pieniä sosiaalisia kokoontumisia on kyllä hallituksella hihassa jo ennen syksyäkin. Mikäli olette erilaisten sosiaalisten medioiden tavoitettavissa, niin kuulette kyllä lisää, kun sen aika on.


Mutta nyt Pöllökarhut ry:n hallitus toivottaa teille kaikille oikein hyvää alkukesää!

Varokaa ettette polta itseänne.

Yksi hyvä suojautumiskeino on pelata lautapelejä sisällä, kuten normaalisti.


Toivoo

Riku, Riku, Sofia, Kristiina, Eerik, Timo, Anita, Juha ja Petteri

keskiviikko 17. toukokuuta 2017

Porin Pelikaupan loppuale


Kuten moni on saattunut jo kuullakin, on Porin Pelikauppa lopettamassa toimintansa. Ikävässä uutisessa on myös hyvätkin puolensa, sillä poistomyynnit ovat juuri käynnissä. Pöllökarhujen jäsenet voivat saada viimeiset hyötynsä Pelikaupan jäsenedusta ainakin vielä tällä viikolla. Jo voimassa olevaan -30%:n alennukseen saa Pöllökarhujen jäsenkortilla vielä 5% lisää alennusta, eli tarjolla on huima 35% alennus.

Jäsenkorteista puheen ollen, kaikkien jäsenten jäsenkortit pitäisi olla postitettuna. Mikäli et jostain syystä ole uutta jäsenkorttiasi vielä sähköpostiisi saanut, otathan ystävällisesti yhteyttä sähköpostitse osoitteeseen pollokarhut@gmail.com .

Loppuun vielä lisähuomautuksia:
Muistakaahan kaikki tulla lauantaina pelailemaan Noormarkun kirjastolle klo 12-20.
Lisäksi ensi viikon pelipäivä Porin Nuorisotalolla on valitettavasti peruttu helatorstaista johtuen.

sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Uusi Blood Bowl-liiga alkaa


On aika aloittaa vuoden 2017 Blood Bowl-liiga. Liiga pyörähtää käyntiin 22.5. Informaatiota löydät jo Sotavasaran foorumiketjusta.

torstai 20. huhtikuuta 2017

Säännölliset kokoontumiset alkavat



Hyviä uutisia! Torstaista 27.4. alkaen Pöllökarhut kokoontuvat aina kahden viikon välein keskustan nuorisotalon kerhohuoneessa 2. kello 16.00-20.00. Tämä tarjoaa siis upean tilaisuuden pelata vieläkin enemmän!

Tarkoituksena on tietysti pitää rentoja kokoontumisia, joissa pääpaino on pelaamisella ja tietysti samalla muihin harrastajiin tutustumisella. Nappaa siis peli tai kaksi laukkuun ja suuntaa mukaan etsimään peliseuraa.

Ja tottakai tapahtumassa on myös mahdollista liittyä Pöllökarhut ry:n jäseneksi, jolla tuet suoraan yhdistyksen toimintaa. Vuosimaksu 2017 on 10 euroa.

Kesäksi nuokkari sulkee ovensa, mutta kokoontumiset jatkuvat jälleen syksyllä. Kerromme aikatauluista lisää myöhemmin.

HUOM. 25.5. on helatorstai, jolloin nuokkari on luonnollisesti kiinni, joten kokoontumista ei ole.

perjantai 14. huhtikuuta 2017

Maalausmiitti @ ITTD 2017



Yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen ovat ylipäätään suuressa roolissa International Tabletop Day -tapahtumassa lauantaina 29.4. Onkin siis soveliasta, että myös Pöllökarhujen maalausmiitti pidetään osana tapahtumaa. Miitti pidetään kello 14.00-18.00 (Päivän päätapahtumahan on 14.00-20.00) ja tässä on hyvä tilaisuus maalailla sen aikaa kuin sopivalta tuntuu ja siirtyä sitten vaikka lautapelien pariin. Niin ja onhan tapahtumassa myös muutamien miniatyyripelien demoja, joten on tottakai myös oiva tilaisuus vaikka piipahtaa välillä tutustumassa niihinkin.

Jos aiot osallistua ja käytät Facebookia, niin muista käydä klikkailemassa itsesi osallistuvaksi isäntätapahtumaan täällä. (Tämä ei siis ole tietenkään mikään virallinen ilmoittautuminen, eikä sellaisia miitteihin kerätäkään, mutta tiedämme ainakin, että tieto ja tapahtuma on tavoittanut sinut.)

torstai 13. huhtikuuta 2017

Pelipäivä Noormarkun kirjastolla 20.5.



Noormarkun kirjasto järjestää jälleen pelipäivän Pöllökarhujen tukemana lauantaina 20.5. Ohjelmistossa on tuttuun tapaan vapaata pelailua ja Noormarkussahan etuna on useampi mukava huone varsinaisen salin lisäksi, joten kannattaa käyttää tilaisuus hyväksi, jos tahtoo vaikka roolipelejä tai vastaavaa laittaa pystyyn.


Eli: Lauantai 20.5.2017
Kello: 12.00 - 20.00
Paikka: Noormarkun kirjaston yläkerta (Laviantie 4, 29600 Pori)

keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

X-Wing Miniatures Game-turnaus 29.4. @ ITTD



Pöllökarhut ry järjestää aloittelijaystävällisen X-Wing Miniatures Game -turnauksen 29.4. klo 11.00 alkaen osana International Tabletop Daytä.

Osallistumismaksu: 5€ (Maksu käteisenä)
Palkinnot: X-Wing Q1 Tournament Kit ja mahdollisesti jotain muutakin!

Turnausformaatti on ESCALATION seuraavilla muutoksilla/tarkennuksilla:
- 3 kierrosta SWISSiä
- pistekoot 60/90/120
- Escalation-listanrakennussäännöt voimassa
- Viimeisin FAQ voimassa
- Wave X viimeisin sallittu
- peliajat 40min/60min/80min
- ruokatauko tarvittaessa toisen kierroksen jälkeen

Kevyen ja rennon formaatin myötä pyrimme mahdollisimman aloittelijaystävälliseen turnaukseen. Toivomme siis pelin veteraaneilta ystävällistä ja avuliasta asennetta pelatessa aloittelijan kanssa. Ei sinäänsä etteivätkö x-wing-turnaukset perinteisestikin sujuisi varsin leppoisissa merkeissä.

Sisäänpääsy itse tapahtumaan on ilmainen!

Ilmoittautuminen: Joko Sotavasarassa, sähköpostitse pollokarhut(a)gmail.com tai savumerkein suoraan puheenjohtajallemme Rikulle.


Turnauksen palkintokitin on ystävällisesti meille toimittanut Sotakone Miniatures!

torstai 23. maaliskuuta 2017

Lords of Waterdeep - Kartuta omaisuuttasi D&D:n maailmassa




Tervetuloa ystäväin! Istu hetkeksi alas ja tartu simatuoppiin, niin kerron sinulle jännittävistä tilaisuuksista ansaita itsellesi hieman kultaa tekemällä aivan vaivattomia sankaritekoja. Ai miten niin et ole soturi? No miksi sitten tuhlaat aikaani!? Tänne se tuoppi! SEURAAVA!!! Hei suippohattu kaipaatko jalokiviä meillä olisi tälläinen demoni...


Lords of Waterdeep on Dungeons & Dragons -maailmaan sijoittuva lautapeli, joka kääntää perinteisimmän D&D-asetelman ylösalaisin. Siinä missä roolipelissä pelaajat useimmiten omaksuvat seikkailijan roolin, jotka suorittavat erilaisia tehtäviä satunnaisille tahoille, niin Lords of Waterdeep istuttaakin pelaajat ylimystöksi, joka jakaa tehtäviä erilaisille sankarijoukoille. Pelimekaniikaltaan Lords of Waterdeep on perinteinen työläistenasettelupeli, joka on hyvin intuitiivinen ja helppo oppia.

Luminyrkissä perjantaina kello 19.30 on mahdollista tutustua tähän upean teemalliseen resurssihelvettiin. Pelaamme ensin pienen harjoituspelin, jossa systeemi tulee jo osallistujille hyvin tutuksi ja sen jälkeen otetaan toinen peli, jossa mahtavimmille Lordeille on tarjolla ryöstösaalista onnistuneiden seikkailuretkikuntien organisoinnista. Saalinjaossa tarjolla muun muassa kultaa ja rikkauksia tai ainakin zombeja ja Porin Pelikaupan lahjakortti.

Viisi nopeinta ehtii mukaan ja ilmoittautuminen tapahtuu alakerran infopisteellä. Ryöstöretki on maksuton.




tiistai 21. maaliskuuta 2017

Snowdale Designin uusi tuleva peli esittelyssä Luminyrkissä



Dale of Merchants -pelisarjastaan tunnettu Snowdale Desing tulee Luminyrkkiin esittelemään uutta peliään Dawn of Peacemakers, joka sijoittuu samaan maailmaan Dale of Merchantsin kanssa. Peli on tulossa Kickstarteriin tänä vuonna ja julkaisun on tarkoitus tapahtua ensi vuonna. Tämä on siis upea tilaisuus päästä tutustumaan uuteen peliin todella todella hyvissä ajoin!

Snowdale Design on paikalla peleineen lauantaina 25.3. kello 13.00 eteenpäin.

Älä siis jätä tätä hienoa tilaisuutta käyttämättä! Uuden pelin prototyypin lisäksi mukana on tottakai myytävänä Dale of Merchants 1 & 2, joten tarjolla on myös tilaisuus oman kokoelman täydentämiseen suoraan tekijältä itseltään. Kenties vaikka nimikirjoituksen kera?

sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Miniatyyripelejä Luminyrkissä

Apocalypse on vaatimattomasti sanottuna iso pelimuoto

Warhammer 40.000 Apocalypse ja Malifaux ovat näyttäviä ohjelmanumeroja ihmeteltäväksi, vaikka ei miniatyyripelejä itse (vielä) harrastaisikaan. Luminyrkissä ei kuitenkaan tarvitse ensikertalaisenkaan tyytyä katsojaksi, vaan useampia miniatyyripelejä on tarjolla myös kokeiltavaksi. Sotakone Miniaturesin peluutuksessa on Batman Miniature Game ja Guild Ball ja D-oom Products peluuttaa Bushidoa.

D-oomin myyntipöydän yhteydessä pääset näkemään miniatyyriharrastusta muissakin muodoissaan. Voit kysellä perusvinkkejä ja tutustua maalaamiseen. Ota vaikka omat välineesi ja pari figua kotoa mukaan ja liity seuraan. Ja jos oma välineistö kaipaa täydennystä, niin suteja, maaleja, yms. löytyy Sotakoneen myyntipöydältä. Eri pelien miniatyyreistä nyt puhumattakaan.



Batman Miniature Game tuskin sinäänsä esittelyjä kaipaa, koska kyseessä on BATMAN. Jollet kuitenkaan ole lepakkofani, niin pelin kadut näyttävät täyttyvän hurjaa vauhtia myös muilla DC:n hahmoilla.

Viime syksynä valtakunnallisella peliviikolla Batmanin pöytä näytti tältä.



The Batman Miniature Game is a tabletop skirmish game featuring the powerful heroes and evil villains of the DC universe.

Will you join the Dark Knight against the mobsters who terrorize Gotham? 

Or will you join his enemies to bring chaos to the streets and take back the night?
Fight for the control of Gotham! 




Guild Ball on keskiaikaista (ja jonkin verran myös fantasiaa sisältävää) jalkapalloa (Jota ei tietenkään saa sekoittaa fantasia-jenkkifutikseen Blood Bowliin). Kyse on kuitenkin enemmän rajumpaa kontaktia ottavasta katufutiksesta, kuin perinteisestä pallon potkimisesta. Jalkapallohuligaanit on siis päästetty kentälle. Vaikka tappelut ovatkin osa peliä, niin se sisältää toisaalta myös hyvin paljon taktista syvyyttä ja erilaisten pelikuvioiden suunnitteluun on välillä paneuduttava.

Mob football is a game generally played between neighbouring towns and villages on feast days. Players on opposing teams clash to control a leather-wrapped inflated pig's bladder and attempt to kick it into the opponent’s goal. ... The powerful Guilds of the land have taken advantage of the huge popularity of the sport as another means to control the masses. ... Guild Ball was born amidst a blaze of interest and publicity and with it, a whole new business and revenue stream for the Guilds.




Bushido on itämaistyylinen fantasiagenren miniatyyripeli, jossa pienet joukkiot taistelevat toisiaan vastaan.

Bushido is a game of savage battles, of cunning stratagems and last-ditch defences, and where debts of honour are paid in blood. In Bushido, the fate of the world hangs not on armies but on individual heroes, men and women of extraordinary capacity, attuned to the all-permeating life force known as Ki. This force is the very fabric of the universe, and those with the appropriate training or natural talent can tap into this energy source and gain seemingly superhuman powers. In the world of Bushido, the delicate tapestry of Ki – and thus the universe itself –is threatened by the forces of imbalance, and it is up to you to protect it – or help rip it apart. In a game of Bushido, nothing less than the universe itself is at stake. Are you ready for the challenge of the Way of the Warrior?