Huh huh. Pelipöytä on tältä vuodelta onnellisesti ohi ja kunhan hallitus hieman toipuu, niin nettiin tulee kuvia ja tuloksia tapahtumasta ja alamme purkaa tätä valtavaa vuorta uusia jäsentietoja. Ylitsevuotavaiset kiitokset kaikille tapahtumaan tavalla tai toisella osallistuneille. Te teitte Pelipöydästä sellaisen menestyksen kuin se oli! <3
Käykäähän antamassa palautetta tapahtumasta, jotta voimme ensi kerralla laittaa vieläkin paremmaksi!
sunnuntai 9. helmikuuta 2020
tiistai 4. helmikuuta 2020
Ylimääräisiä noppia? Tarpeettomia pelejä? Pelipöytä tarjoaa ratkaisun!
Hei ja tervetuloa Pöllökarhut ry:n kotisivuille. Jos eksyit tänne Pelipöytä tapahtuman vuoksi, niin löydät sen oman välilehden tuolta hieman ylempää oikealta tai suoraan klikkaamalla alta.
Myös tässä postauksessa puhumme kuitenkin Pelipöydästä ja erityisesti vihreästä Pelipöydästä! Kuten monet ovat varmasti jo huomanneet, niin tapahtumassa järjestetään lautapelikirppis, mutta se ei suinkaan ole Pelipöydän ainoa tilaisuus kierrätykseen, sillä täten julkistamme myös käynnistyväksi Pöllökarhut ry:n NOPPAKOLEHDIN!
Onko tullut hamstrattua hieman liikaa noppia? Älä huoli emme tuomitse. Me kaikki teemme niin. Varsinkin roolipelaajat. Niin sinä juuri. Eikö olisikin mukavaa, jos olisi joku hyvä tapa karsia kokoelmaasi pienemmäksi? (Jotta maltat taas hankkia uusia hienompia noppia)
Lahjoita tarpeettomat noppasi pöllökarhujen noppakolehtiin ja tuet näin samalla yhdistyksen toimintaa. Laitamme nopat kiertoon tekemään hyvää. Noppasi saattaa esimerkiksi saada uuden elämän osana aloittelevan roolipelaajan ihka ensimmäistä omaa noppasettiä, miniatyyripelaajan örkkiämpäriä tai kenties korttipelaajan elämäpistelaskurina...
Ja kannattaa tosiaan muistaa, että Pelipöydässä on myös tuo kirppis. Nimestään huolimatta lautapelikirpikselle on mahdollista tuoda myös muita pelejä. Löydät ohjeet TÄSTÄ. Kannattaa siis varata käteistä mukaan tapahtumaan ja tulla tekemään löytöjä.

![]() |
| Super Green! |

Pöllökarhujen Noppakolehti - Laita hyvä eli nopat kiertoon!
Ja kannattaa tosiaan muistaa, että Pelipöydässä on myös tuo kirppis. Nimestään huolimatta lautapelikirpikselle on mahdollista tuoda myös muita pelejä. Löydät ohjeet TÄSTÄ. Kannattaa siis varata käteistä mukaan tapahtumaan ja tulla tekemään löytöjä.
maanantai 3. helmikuuta 2020
Pöllökarhut täyttää 4 vuotta ja Pelipöytä lähestyy
Hei ja tervetuloa Pöllökarhut ry:n kotisivuille. Jos eksyit tänne Pelipöytä tapahtuman vuoksi, niin löydät sen oman välilehden tuolta hieman ylempää oikealta tai suoraan klikkaamalla alta.
Sitten muihin asioihin...
Pöllökarhut täyttää tänään 4 vuotta! Juhlan kunniaksi muutama ilmoitusasia. Ensinnäkin kaksi uutta yritystä on liittynyt yhdistyksen yhteistyökumppaneihin ja tulevaisuudessa jäsenemme tulevat saamaan etuisuuksia Snowdale Designilta ja Blockhouse Gamesilta.
Snowdale Design on paikallisille harrastajille jo varmasti tuttu useista eri tapahtumista ja ympäri maailmaa se tunnetaan erityisesti Dale of Merchants pelisarjastaan.
Yhdistyksemme jäsenet saavat 10%-alennuksen hankkiessaan pelit suoraan Snowdale Designilta.
Blockhouse Games on turkulainen verkkokauppa ja kivijalkaliike, jonka valikoimaan kuuluu sama neljän setti kuin yhdistyksellämmekin: lautapelit, roolipelit, miniatyyripelit ja korttipelit.
Yhdistyksen jäsenenä saat postikulut ilmaiseksi, kun tilaat Blockhouse Gamesin verkkokaupasta.
Lisäksi olemme perustaneet myös Pöllökarhuille oman killan BoardGameGeek-sivustolle. Jos omaat BGG-tunnukset, niin klikkaa itsesi ihmeessä mukaan. Löydät meidät tästä.

keskiviikko 29. tammikuuta 2020
Pelipöytä 2020 Ohjelmalehtinen
Katso myös Pelipöytä 2020 -pääsivu!
Pelipöytä 2020 lähestyy kovaa vauhtia, joten on aika puristaa lähestulkoon kaikki ohjelmistoon liittyvä informaatio tiiviiseen pakettiin. Katso, mitä kaikkea tällä kertaa on tarjolla:
HUOM! Alkuperäisessä infolehdykässä Aloittelijaystävälliset Roolipeliseikkailut (15:00 - 21:00) oli merkitty alkavaksi tunnin välein. Todellisuudessa seikkailut alkavat puolentoista tunnin välein eli 15:00, 16:30, 18:00 ja 19:30. Tieto on päivitetty allaolevaan infolehtiseen.
lauantai 11. tammikuuta 2020
Yhdistyksen miniatyyrimaalauskilpailu järjestetään Pelipöytä tapahtumassa
Pöllökarhut ry ylpeänä julkistaa kolmannenn maalauskilpailunsa ja jatkaa näin satakunnan kovimpien miniatyyrimaalaajien metsästystä. Kilpailu käydään tällä kertaa lauantaina 8.2. Pelipöytä tapahtuman yhteydessä.
Säännöt:
* Töiden palautus tapahtuu tapahtuman alussa kello 14.00-16.00, MUTTA yleisö saa kuitenkin alkaa äänestää suosikkiaan jo kello 15.00. Kannattaa siis tuoda heti tapahtuman ensimmäisen tunnin aikana.
* Palkintojenjako pidetään wh40k-turnaukseen palkintojenjaon perään eli noin kello 20.20 kellarissa.
* Osallistumismaksua ei ole. Myöskään tapahtumaan osallistuminen eli pääsymaksun maksaminen ei ole edelletys kilpailuun osallistumiselle, vaan voit toimittaa työsi tapahtuman ovelle.
* Vain yksi työ / osallistuja
* Yksittäinen miniatyyri, ei ryhmiä.
* Kokorajoitus: Alustan koko maksimissaan 50mm x 50mm. Työn korkeus maksimissaan 100mm.
* Tuomaristo valitsee osallistujamäärästä riippuvan joukon voittajia ja jakaa mahdollisia kunniamainintoja. Lisäksi yleisö saa äänestää omaa suosikkiaan.
** Tuomaristo ei itse saa osallistua varsinaiseen kilpailuun, mutta heillä on oikeus asettaa työ mukaan yleisöäänestykseen, koska se katsotaan avoimeksi kategoriaksi.
* Palkintoina on erilaisia tuotepalkintoja ja/tai lahjakortteja.
** Ja ennen kaikkea voittaja niittää todellista mainetta ja kunniaa.
Tuomaristo:
Tuomaristona toimii kokenut maalausmyytinmurtajien tiimi, joiden silmältä ei välty yksikään maalaustekniikka oli työkalunasi sitten kynäruisku tai sivellin. Yhteenlaskettuja figuharrastusvuosia on kuin telkkarin erikoistehoste-esikuviensa trailereissa ja he ovat Riku Länsineva ja Petteri Palomäki. Lisäksi tuomariston maallikkojäsenenä jatkaa Riku Sulamäki. Vierailevat tuomarit ja muut muutokset tuomaristoon ovat mahdollisia.
Huomioimisen arvoista:
Tuomaristo laatii töiden arvostelun kirjallisena. Näin jokainen osallistuja saa siis aidon palautteen kilpailutyöstään, mikä voi auttaa häntä entisestään hiomaan taitojaan tulevaisuudessa. Kannattaa siis osallistua jo aivan tästäkin syystä. Maalauskilpailut ovat aina hyvä tilaisuus kehittää itseään harrastajana ja taatun palautteen ansiosta tähän kisaan osallistumisesta on varmasti entistäkin enemmän hyötyä. Tänä vuonna tuomaristolla on aikaisempaa vähemmän aikaa töiden läpikäymiseen, joten sillä voi olla vaikutusta palautteen kattavuuteen, mutta tärkeimmät vinkit varmasti välittyvät perille.
Tulokset:
Voittajat julkistetaan tapahtuman päätteeksi. Palaute töistä tulee nettiin tapahtuman jälkeen.
FAQ:
Q: Miksi työn kokoa on rajoitettu?
A: Miniatyyrin koolla ei olisi mahdollista saavuttaa kilpailussa etuuksia, mutta tahdomme tällä edesauttaa töiden turvallista säilytystä tapahtumassa ja helpottaa logistiikkaa.
Q: Onko miniatyyrien convertointi sallitua?
A: Kyllä, sehän on yksi oleellisista osista tätä harrastusta.
Q: Jollen ehdi maalata nyt, niin saanko osallistua jo aikaisemmin tekemälläni työllä?
A: Tietysti. Maalaustaidoissa suunta on aina ylöspäin, joten tällä ei ole mahdollista saavuttaa minkäänlaista etua.
lauantai 4. tammikuuta 2020
Lautapeli-illat joka toinen torstai myös alkuvuonna 2020
Joulu on ohi ja vuosi vaihtunut ja Pöllökarhut heräilevät horroksestaan hyvin aikaisin tänä vuonna.
Torstaina 9.1.2020 on siis vuoden ensimmäinen lautapeleihin keskittyvä peli-ilta ja tästä eteenpäin noin kahden viikon välein. Paikkana on Porin keskustan nuorisotalon kerhohuone 3:ssa kello 17.00-20.00.
Iltojen päivämäärät ovat
9.1.
16.1.
30.1.
13.2.
27.2.
12.3.
26.3.
9.4.
23.4.
7.5.
14.5.
28.5.
Tänäkään vuonna tapahtumalla ei ole mitään sidottua ohjelmaa vaan se koostuu vapaasta pelaamisesta. Paikalla on useita pelejä, niitä ei tarvitse osata etukäteen vaan joku on aina tarjolla opettamaan ja tottakai kaikki voivat myös tuoda omia pelejään mukanaan.
Tule siis nauttimaan lautapeleistä hyvässä seurassa!

Roolipeli-illat jälleen tiistaisin myös vuonna 2020
Pöllökarhujen roolipeli-illat keväällä 2020
Keväällä 2019 alkaneet roolipeli-illat saavat jatkoa! Tammikuussa pelataan neljää eri peliä vuoroviikoin niin, että joka tiistai klo 17-20 Porin keskustan nuorisotalolla on aina kaksi kampanjaa meneillään. Kampanja on vähän kuin tv-sarja: sama juoni jatkuu jaksosta toiseen eli roolipelien kohdalla pelikerrasta toiseen. Pelaaminen ei kuitenkaan edellytä kampanjaan sitoutumista, vaan paikalle voi tulla pelaamaan vaikka vain yhden illan verran. Sääntöjä ei tarvitse osata entuudestaan ja Pöllökarhut tarjoavat nopat, joten riittää, että tuo itsensä paikalle.
Kampanjoiden on tarkoitus kestää maaliskuun puoliväliin saakka, jolloin tutkaillaan tilannetta. Siinä kohtaa on mahdollisuus muodostaa uudenlaisia kampanjoita loppukevääksi tai jatkaa tammikuussa aloitettuja kampanjoita kevään loppuun saakka.
Kampanjan nimi: Suurkuninkaan miekka
Kuvaus: Paha keisari Zangavius on kaapannut vallan. Sankarit eivät voi sietää sortoa, joten he ovat liittyneet kapinallisiin viherhuppuihin. Keisarin suunnitelmien estämiseksi kapinallisten on löydettävä valtakunnan tarunhohtoisen perustajan Valius Yhdistäjän kadonnut miekka!
Pelityyli: juonikeskeinen, toimintaseikkailu
Pelinjohtaja: Inka
Pelipäivät: parittomien viikkojen tiistai (alkanut jo syksyllä 2019)
Kampanjan nimi: Hiisilinnake
Kuvaus: Kun kaarti taisteli kapinallisia vastaan, hiisiemäntä katsoi tilaisuutensa tulleen. Hän johti klaaninsa valtaamaan kaartilaisten pohjoisen linnakkeen. Hiidet ovat tottuneet elämään kiertolaiselämää, joten he eivät itsekään tiedä, mitä seuraavaksi aikovat.
Pelityyli: hahmokeskeinen, kulttuurikeskeinen, simulationismi
Pelisysteemi: Dungeons & Dragons 5. laitos
Pelinjohtaja: Sami
Pelipäivät: parittomien viikkojen tiistai (alkaa 7.1.2020)
Kampanjan nimi: Waterdeep Dragon Heist
Kuvaus: Tervetuloa Waterdeeppiin, pohjoisen kruununjalokiveen. Täällä tulette kokemaan mielettömän urbaanin seikkailun. Kuuluisalla seikkailijalla ja tarinankertojalla Volothamp Geddarmilla on sankareille tehtävä, joka käsittelee kahden varjo-organisaation tulehtuneita välejä.
Pelityyli: eläytyminen, hauskanpito
Pelisysteemi: Dungeons & Dragons 5. laitos
Pelinjohtaja: Elias
Pelipäivät: parillisten viikkojen tiistai
Kampanjan nimi: Lohikäärmeiden tyrannia
Kuvaus: Pitkin miekkarannikkoa on tavattu viisipäisen lohikäärmeen vaakunaa kantavia henkiköitä. Jotkut kuiskivat kultista, toiset rikollisista, mutta kohtaamisia on yhdistänyt aina lupaukset rahasta. Pelaajahahmot selvittelevät, mistä on kyse.
Pelityyli: seikkailullisuus, Forgotten Realms
Pelisysteemi: Dungeons & Dragons 5. laitos
Pelinjohtaja: Jesse
Pelipäivät: parillisten viikkojen tiistai (alkaa 7.1.2020)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)