Seuran tiedotusta seuranneet tietävätkin jo, että Pöllökarhujen lautapeli-illat jatkuivat ensimmäistä kertaa läpi kesän. Pelipaikkana toimi pääkirjaston kokoushuone. Koska kirjaston tilat todettiin pelaamisen kannalta hyväksi, päätettiin lautapeli-iltoja jatkaa kirjastolla myös syksyllä. Lautapelaamista kaipaavien kannattaa siis suunnata tiistaisin klo 17-20 kirjaston alakerran kokoushuoneeseen. Tarjolla on vuoroviikoin mahjongia ja moderneja lautapelejä.
Roolipelit puolestaan olivat kesätauolla, mutta palaavat taas ohjelmaan näin syksyn saapuessa. Ensimmäinen roolipeli-ilta on 7. syyskuuta klo 17-20 ja siitä eteenpäin samaan kellonaikaan joka torstai. Pelipaikkana on tuttu keskustan nuorisotalon kerhohuone 3. Tarkemmat tiedot käynnissä olevista roolipeleistä löytyvät roolipeli-illat -sivulta.
Pöllökarhut ovat perinteisesti olleet mukana monessa eri tapahtumassa järjestämässä ohjelmaa. Vuonna 2019 järjestettiin ensimmäistä kertaa Pöllökarhujen oma pelitapahtuma Pelipöytä. Korona katkaisi hyvin alkaneen vuosittaisen perinteen, mutta tänä syksynä sen järjestämistä yritetään vihdoin uudelleen. Katsotaan miten asia järjestyy; tiedotamme kyllä, jos nappulat saadaan voittaja-asemiin.
Pöllökarhut viihtyvät tunnetusti hyvin pelipöydän ääressä. Kuva: Pöllökarhut |