sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Ritareiden viimeinen koitos



Noormarkun kirjasto, lauantai 28.1.2017, finaali: Tamperkele Tapporauta vs Knights of the Heptadecagonal Table. Ritarit lähtivät jahtaamaan mestaruuspokaalia vastassaan Harrin luotsaama norse-jengi Tamperkele Tapporauta. Koska voittaja on jo julkaistu, ja allekirjoittaneella ei  kaiken jännittämisen johdosta ole erityisen tarkkoja muistikuvia ottelun kulusta, jäänee tämän ottelun raportointi vajavaiseksi, pahoittelut siitä. Tässä kuitenkin vähän vinkkiä siitä mistä pelattiin ja miten siinä kävi. 


Kyllä tuosta kelpaa pelata.

Ottelu avattiin Ritarien potkaistessa pallon Tapporaudalle. Norset lähtivät hyökkäykseen vahvasti. Ritarit saivat kuitenkin varhain annettua ensimmäisen kunnon iskun, kun Sir Af’him murjoi norse-linjamiehen ulos ottelusta. Yhden miehen ylivoimasta ja hyvästä puolustamisesta huolimatta ei Tapporauta kuitenkaan suostunut pysähtymään, vaan catcher Barkkis karkasi lopulta avaten finaalin maalitilin ja siirtäen Tapporaudan 1-0 johtoon. Ikävä takaisku Ritareille, mutta aikaa tasoittamiseen jäi ensimmäiselle puoliajalle vielä rutkasti; kiitos hyvän puolustamisen, joka esti Harrilta ajanpeluun. 

Tasoitusta lähdettiin hakemaan tutulla kaavalla: thrower Sir Fumbles-a-lot nostaa pallon ja lähtee hakemaan hyvää syöttöpaikkaa. Tällä kertaa se löytyi pienen painimisen jälkeen oikeasta laidasta, kun Sir Af’him karkasi puolustuksen taakse ja Sir Fumbles-a-lotin tarkka heitto miehen tavoittikin. Mutta norseilla kun ei ole samaa ongelmaa kuin esimerkiksi örkeillä, vaan myös heillä riittää juoksuvoimaa. Tämä näkyikin tehokkaasti, kun Sir Af’him käytiin kaatamassa peräti kolmen miehen voimin. Ritareiden onneksi pallo kuitenkin jäi miesten viereen ja siten jäi hieman mahdollisuutta tasoitukseen. Pientä ihmettä se kuitenkin vaati, ja melkoinen ihme siitä tulikin. Harri lopetti vuoronsa inducement-ostoksensa, velhon, salamaniskuun. Tuloksen 2+ vaatinut heitto osoitti kuitenkin 1:stä ja kohteena ollut Sir Tufeil ei kaatunutkaan. Tämän jälkeen Sir Tufeil jatkoi Nufflen suojattina oloa ja lähti parin väistön kautta noukkimaan palloa. Heitto vaati 5+, että pallo nousisi ylös, mutta niinhän se vain onnistui, jopa ilman reroll-heittoa. Ja viimeisen väistön jälkeen mies karkasi vielä päätyviivan yli ja tasoitti ottelun lukemiin 1-1.


Siitä Sir Tufeil kävi pallon vain noukkimassa.

 

Puoliaika ja pokaalin paljastus



Puoliajalla paljastettiin jo yllä nähty pokaali. Myös liigassa mukana olleen Juhanan taideteos on komeata katseltavaa ja se toimi hyvänä muistutuksena siitä, mistä tässä ottelussa pelataan.  Peli jatkui Ritareiden hyökkäyksellä. Ritarit miehittivät keskustan täyteen ja lähtivät rynnimään keskeltä läpi. Ensimmäisten vuorojen jälkeen tilanne näyttikin hyvältä, mutta sitten tuli Ritarivalmentajalta riski, mikä kostautui. Ogre Sir Lock lähti vuoron alussa lyömään, mutta eihän siitä mitään tullut, vaan Sir Lock oli itse ainoa joka kentän pintaan päätyi. Vuoro siirtyi Harrille ja kun oma pallollinen Sir Fumbles-a-lot oli vielä melko vapaana, näytti tilanne pahalta. Valintaa puolustaakseni voin sanoa, että mikäli lyönti olisi onnistunut edes työntämään vastustajat sivuun, olisi puoli Ritarijoukkuetta päässyt karkaamaan vastustajan selustaan. Tämä olisi ollut ehkä jo niin suuri määrä pelaajia, että hyökkäyksen viivyttäminen ennen touchdownia olisi saattanut onnistua, ja siten vaikeuttamaan Harrin peliä suuresti. Noh, näin ei käynyt. Pallo sen sijaan otti suuntansa kohti toista maalia, kun Tapporauta pisti Sir Fumbles-a-lotin kumoon ja blitzer Niämine noukki pallon ja lähti karkumatkalle. Sen verran sentään Ritarit pääsivät häiritsemään seuraavalla vuorolla, että Harri joutui muutaman nopan heiton tekemään, ennen kuin koki pakolliseksi touchdownin teon. Ei siis mahdollisuutta ajanpeluuseen tälläkään kertaa ja Ritareille jäi useampi vuoro aikaa tasoittaa. Tapporaudalle kuitenkin 2-1 johtoasema. 

Ritareiden kiri alkoi lupaavasti, kun pallo saatiin häkkiin kentän oikealle laidalle. Puolustus piti kuitenkin hienosti pintansa, ja kun Ritaripelaajia alkoi tippumaan joko kentän pintaan tai sivurajoista ulos lentämisen seurauksena, näytti Ritarihyökkäys hiipuvan pahemman kerran. Jotain tarvitsi kuitenkin yrittää, joten jälleen jouduttiin turvautumaan yhden miehen rynnistykseen. Tällä kertaa Count Ter á Tak livisti yksin vapaaksi, ja kun NFL-tyyliin paine taskussa alkoi olemaan liikaa Sir Fumbles-a-lotille, lähti hän juosten sivuun ja heitti pallon tarkasti Count Ter á Takille. Mies ei kuitenkaan ollut päässyt erityisen kauas pakoon, vaan norset saivat epäonnistuneen taklausyrityksen jälkeen peräti neljä pelaajaa Count Ter á Takin ympärille. Vielä kun muut pelaajat oltiin saatu hyvin kuriin, Sir Tufeil peräti kahden miehen toimesta, jäi jälleen paljon noppien varaan. Nufflelta pyydettiin taas paljon, mutta Nuffle tuntui olevan vieläkin Ritareille suosiollisella päällä; kahden nopan vastainen taklaus Count Ter á Takin toimesta onnistui puolittain, ja tönäisyn jälkeen mies lähti väistelemään parit taklauksen ennen karkaamistaan touchdownin tekoon. Ritarit saivat jo toisen tuuripelastuksen ja tasoittivat lukemat 2-2:een.


Tasoituksen haku menossa.

 

Jatkoaika häämöttää



Harrille jäi kaksi vuoroa aikaa voittaa ottelu ennen jatkoaikaa. Tämä mahdollisuus sai oikein mukavan buustin ennen aloituspotkua, kun edellisen hyökkäyksen aikana noussut lämpöaalto pudotti peräti kolme Ritaripeluria pois pelistä, siinä missä Norset menettivät vain yhden. Puolustus kolmen miehen vajauksella oli juuri niin vaikeaa kuin voisi olettaa. Tapporauta piti hermonsa, ja vaikka heidän heittäjänsä puuttuikin, onnistui varamies Konna toimittamaan pallon hyvin keskikentälle ilman jo loppuneita rerollejakin. Siitä lähti blitzer Ojane kuljettamaan palloa kohti Ritaripäätyä. Ritarit saivat pari miestä puolustukseen, ja Ojasta saatiin tönäistyä vähän kauemmaksi. Palloa ei kuitenkaan saatu pois, ja Harri pääsi viimeisellä vuorolla hakemaan vielä voittoa. Lainee karkasi vartijastaan maalialueelle. Ojasen vartija tönittiin pois, mutta tilaa pallon kuljettamiseen maaliin asti ei jäänyt, vaan mies joutui yrittämään viime hetken syöttöä Laineelle. Nuffle jatkoi Ritareille hymyilyä, ja Ojasen heitto epäonnistui. Luvassa oli siis jälleen jatkoaika.

Ritareiden hyvä onni jatkui, kun joukkue voitti teikkauksen ja pääsi aloittamaan hyökkäyksen. Ritarit saivat taas hyvän lähdön hyökkäykseen, mutta jälleen kerran osoittautui Tapporaudan puolustus kestäväksi, eikä Ritaripelurit saaneet itseään vapaaksi. Hyvän merkkauksen jälkeen jäi palloa kantavan Sir Fumbles-a-lotin suojaaminen vajavaiseksi. Harri pääsi taidokkaasti rakentamaan hyvän taklauspaikan siihen, ja ovelan frenzy-skillillä kikkailun jälkeen oli Sir Fumbles-a-lot kumossa ja pallo vapaata. Pallo pomppi lopulta usean pelaajan kautta Tapporaudan kannalta lähes parhaimpaan mahdolliseen paikkaan, ja linjamies Mäntsylle jäi vapaata tilaa pallon nostoon. Ei mitenkään varma nosto linjamiehelle, mutta se kuitenkin onnistui ja Mäntsy lähti karkumatkalle. Kun Ritareista pakoon lähtenyt Sir Tufeil kompuroi 3+ heitolla myös rerollin jälkeenkin, oli ottelu ratkennut. Mäntsy juoksi rauhassa yksin maaliin ja Tapporaudan mestaruusjuhlat pääsivät alkamaan.


Loppuyhteenveto



Finaalissa Ritareille siis karvas jatkoaikatappio, mutta ei siitä voi kauheasti valittaa, sillä Harri oli epäilemättä ottelussa parempi. Onnittelut mestarille! Vaikka kakkossija aina tuntuukin ikävältä, on se näin ensikertalaiselle ehdottomasti todella onnistunut suoritus ja olen itsekin siihen äärimmäisen tyytyväinen. Lisäksi tämä on kuulemma ensimmäinen kerta, kun ketään pärjää ihmisjoukkueella. Itse en ole muilla joukkueilla vielä pelannut niin en voi hirveästi asiaa kommentoida. Itselle kuitenkin tuntui joukkue sopivan, sillä se on hyvin monipuolinen joukkue, jolla voi pelata eri tyyleillä vastustajasta riippuen. Norseja vastaan tosin ei sopivaa tyyliä tuntunut löytyvän. Siksi allekirjoittaneelle jääkin ensi kaudelle tavoitetta, kun hopeaa lähdetään kirkastamaan kullaksi ja mestaruutta hakemaan.

Vaikka Blood Bowl paikotellen onkin hermoja raastava kokemus, jos nopat eivät vain tunnu jonain päivänä lainkaan toimivan, on se kuitenkin taktisesti vaativa peli. Pitkässä juoksussa taito on se, joka lopulta ratkaisee. Itse pidin erityisesti liigan mukana tulevasta pelaajien kehityksestä, joka mahdollistaa joukkueen rakentamisen haluamaansa suuntaan. Ensi kerralla teen varmasti erityyppisen joukkueen, nyt kun joukkue oli melko ’standardi’, ilman mitään erityisyyksiä.

Kiitokset blogin lukijoille, toivottavasti löytyi paikoitellen nautittavaakin luettavaa. Ensi kaudella en ainakaan itse ole blogia kirjoittamassa, vaan keskityn pelkästään pelaamiseen. Mikäli jollain on herännyt kiinnostusta päästä itse kokeilemaan Blood Bowlia, tai jopa lähteä mukaan ensi kauden peleihin, niin rohkeasti ottamaan yhteyttä joko suoraan allekirjoittaneeseen tai johonkin Pöllökarhujen hallituksen tai BB-komitean jäseneen. Ensi kauden liigan ajasta ei vielä ole tietoa, mutta sellainen ollaan kyllä tietojen mukaan järjestämässä. Loppuun vielä Ritareiden kauden tilastoykköset, sekä kuva onnellisesta mestarista.

Juha


Ritareiden tilastot:
Syötöt: Sir Fumbles-a-lot, 24 (koko liigan selvä ykkönen)
Touchdownit: Sir Tufeil, 11 (koko liigan kakkonen)
Vahingoittamiset: Sir Lock 9 (liigan top 5?)
Syötönkatkot: -

Mestari Harri saa pokaalin Jarkolta.