torstai 18. elokuuta 2016

Ritarit vastaan sekava Kaaos



Porin Pelikauppa, lauantai 13.8.2016, kierros 7: OO-Kerho vs Knights of the Heptadecagonal Table. Ritareiden kuudennessa ottelussa vastaan asettui Timo ja hänen sekalainen chaos pact –’rotunsa’. Chaos pact on sekoitus kaoottisten rotujen edustajia. Vastasta löytyikin niin ogre, trolli, minotauri, goblin kuin myös dark elf, siis aika sekalaista porukkaa. Jottei tämä olisi ollut jo tarpeeksi sekavaa ensikertalaiselle, niin lisäksi kun vastustajan rosteri oli jäänyt päivittämättä (kuukausiksi...) niin eipä siinä ollut paljon mahdollisuuksia ennen ottelua taktiikoita suunnitella. Lähdin siis peliin soveltamaan omia taitojani ja toivomaan, ettei sieltä tule jotain itselle tuntematonta vastaan.

OO-Kerho hyökkäämässä.
Ottelu käynnistyi Ritareiden potkaistessa pallon OO-Kerhon päätyyn, josta pallo napattiinkin näppärästi VajaaKasvumman toimesta Kerhon haltuun. Timo suojasi kokeneena valmentajana pallollista pelaajaansa hyvin, ja seurauksena olikin pitkään kestänyt nahistelu, jossa kummankin joukkueen pelaajat kävivät ajoittain hakemassa vauhtia nurmen pinnasta. Vaikka palloa ei saatukaan riistettyä, saatiin se pidettyä kuitenkin suhteellisen turvallisilla etäisyyksillä maalista. Tilanne kuitenkin vaikeutui entisestään, kun pari Ritaria jäi syömään ruohoa vähän pidemmäksi aikaa, ja heidät todettiin pyörtyneiksi ja kuskattiin pois kentältä. Lopulta Ritareiden puolustus pettikin, ja VajaaKasvumpi pääsi juoksemaan touchdownin, siirtäen Kerhon 1-0 johtoon.


Ritarit jälleen kerran takaa-ajoasemassa



Ottelu kulki jälleen Ritareille viimeajoilta niin tutulla kaavalla, eli vastustajan avausmaalista toipuessa. Tämän ei kuitenkaan annettu laskea mielialaa, sillä olihan ensimmäisellä puoliajalla vielä aikaa jäljellä nopeaan tasoitukseen. Lisäksi toisella puoliajalla saataisiin alkuun pallo ja päästäisiin hyökkäämään jälleen. Ritarit asettuivatkin hakemaan tasotusta nopealla hyökkäyksellä vasemman laidan kautta ennen puoliaikaa. Tätä varten lähes koko joukkue sijoitettiin vasemmalle reunalle. Kun heittäjä Sir Fumbles-a-lot saikin pallon toimitettua nopeasti laitaan Sir Tufeilille, oli hyökkäykseen lähtö hyvissä asetelmissa. Etulinja murjoi Kerhon puolustukseen aukinaisen kaistan ja Sir Tufeil ampaisi karkumatkalle. Koska jouduin hyökkäämään salamahyökkäyksen, en saanut Sir Tufeilille pahemmin tukea, mutta sain pidettyä sen laidan puolustuspelaajat hyvin kiinni. Kaikkia pelaajia ei tietenkään saatu kuriin, kun alimmat puolustajat olivat omien pelaajieni ulottumattomissa. Tämä oli kuitenkin tietoinen riski, ja toivoin, että Sir Tufeil kestäisi Kerhon taklausyritykset. Noh, näin ei kuitenkaan käynyt, vaan Kerhon marauder KuusiVarvas tuli ja riisti pallon Sir Tufeililtä. Tämä antoi Kerholle riittävästi aikaa saada puolustuksensa kasaan, eikä Ritareille siten jäänyt enää saumoja kunnon tilanteen luomiseen. Tauolle siirryttiin siis lukemissa 1-0 OO-Kerhon johtaessa.
Näyttäisi lupaavalta hyökkäykseltä.

Tauon aikana pilvet väistyivät, ja aurinko pääsi porottamaan kirkkaalta taivaalta. Tämä hankaloitti selvästi syöttötyöskentelyä, kun sokaiseva aurinko haittasi pelaajien näkökykyä. Toinen puoliaika käynnistyi Ritareiden hyökkäyksellä. Kerhon onnistuneen potkun jälkeen, Sir Fumbles-a-lot joutui käynnistämään hyökkäystä Ritareiden oman maalialueen sisältä, luvassa olisi siis täysimittainen hyökkäys jos tasoitus haluttaisiin tehdä. Katsoin, että keskustassa olisi hyvin tilaa hyökätä, ja kokosinkin joukkoni pääosin keskiviivan keskelle, sijoittaen pari pelaajaa laitoihin. Mutta kuten niin monesti ennenkin, hyvä suunnitelma ei yksin riitä...


Blood Bowl kostaa turhat riskit



Jos listataan pelejä, joissa kannattaa varautua huonoon tuuriin, niin Blood Bowl on ehdottomasti sillä listalla. Ja vaikka sen tiedänkin, niin sen muistaminen ja huomioon ottaminen onkin eri asia. Vaikka hyökkäykseni ei hyvin lähtenytkään käyntiin, ei se kuitenkaan missään nimessä ollut suurissa ongelmissa. Tai siis ei olisi ollut jos olisin ottanut rauhallisesti ja keskittynyt pallon turvallisuuteen ennen puolustuslinjan murtamista. 

Olin saanut pallon pelattu Sir Tufeilille keskelle kenttää, heti mähinälinjan taakse. Mutta sen sijaan, että olisin varmistanut sen, ettei pallon kimppuun päästä hyökkäämään, lähdin ogre Sir Lockilla hakkaamaan aukkoa puolustukseen. Sinänsä onnistuin siinä ihan hyvin, sillä vastassa ollut trolli päätyi lyönnin seurauksena kuusi jalkaa maan alle. Samalla tosin myös oma ogreni kaatui maahan ja vaikka vahingoilta vältyinkin niin pelivuoro siirtyi Timolle. Timo ei antanut puolustukseen tulleen aukon häiritä, vaan teki sen mitä kuuluikin, eli löi palloa pitäneen Sir Tufeilin kumoon ja katkaisi hyökkäyksen siihen. Ehkä ensi pelissä sitten muistan, että ogrella lyöminen ei ole mitenkään turvallista puuhaa... niin varmaan...

Pystyin vielä saamaan pari puolinaista mahdollisuutta hyökkäykseen, mutta kun heittäjä Sir Fumbles-a-lot oli nimensä veroinen ja pallon hallinta tuntui olevan lähes yhtä hankalaa kuin saippuapalan kontrollointi märissä käsissä niin eihän siitä mitään tullut. Pallo kun jäi kerta toisensa jälkeen maahan odottamaan seuraavaa nostoyritystä. Lopulta halukas yksilö löytyi Kerhon puolelta, kun dark elf Hintelä päätti, ettei tuo ihmisten pelleily saa enää jatkua, sillä eihän yleisö tuollaista tunarointia jaksa katsella. Hintelä tekikin mitä kuuluu ja kuljetti pallon käsissään varmasti touchdowniksi asti. Kyllähän Ritarit sitä estää yrittivät, mutta kun tarve hyökkäykseen oli sen verran kova, niin riskejä otettiin ja oma puolustus jäi siten turhan heikoksi chaos pactin lähtiessä vastaiskuun. 2-0.


Katsomolla on jälleen asiaa



Ritareilla oli teoriassa vielä aikaa tasoitukseen 2-0 maalin jälkeen, mutta heikolta se näytti. Varsinkin kun Kerhon potkaistessa pallon Ritareille, päätti yleisö purkaa turhautumistaan ja rynnätä kentälle. Molempien joukkueen pelaajia lakosi kentän pintaan mellakoinnin jälkeen. Tärkeimpänä oli Sir Fumbles-a-lotin pyörtyminen, sillä hän oli ainoa pelaaja, joka oli lähelläkään palloa. Näin Ritareiden hyökkäys viivästyi yhdellä vuorolla ja ottelu oli ratkennut. Vaikka Ritarit yrittivätkin vielä kavennusta, ei pallo taaskaan pysynyt Sir Fumbles-a-lotin näpeissä. Lopuksi dark  elf Hintelä kävi vielä siroittelemassa suolaa Ritareiden haavoihin tekemällä ottelun viimeisellä sekunnilla 3-0 voittolukemat.

Sir Lock jyrää. Kuollut trolli ja loukkaantunut ogre.
Niin siinä taas kävi. En missään nimessä pelannut huonosti, mutta silti tulostaululle jäi 3-0 tappiosta muistuttavat luvut. Tappiosta ei voi missään nimessä Nufflea ja huonoa tuuria syyttää. Tuuria oli kyllä sekä hyvää että huonoa. Joskin tuo hyvä tuuri rajoittui vähän ’vääriin’ asioihin. Vaikka ogre Sir Lock tappoikin vastustajan trollin ja pisti lisäksi vastapuolen ogren lasarettiin, ei näistä suuremmin ollut joukkueelle iloa pallonkäsittelyn ontuessa pahasti. Noh, sitäpä se Blood Bowl on. Nyt jo neljään otteluun kasvanutta tappioputkea lähdetään katkomaan parin viikon kuluttua, kun vastaan asettuu Petterin kaaoskääpiöt, Innsmouth Packers. Kaaosta on siis luvassa ensi ottelussakin, vaan josko tällä kertaa saataisiin tuon kaiken kaaoksen keskeltä pisteitäkin kotiin vietäväksi. 


Juha

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti