perjantai 7. tammikuuta 2022

Roolipeli-iltojen ensimmäiset vuodet

Pöllökarhujen lautapeli-illat saivat rinnalleen roolipeli-illat keväällä 2019. Mistä kaikki alkoi ja millaisia nämä ensimmäiset toimintavuodet ovat olleet?

Keväällä 2019 järjestettiin ensimmäistä kertaa Pelipöytä-tapahtuma, jossa olivat esillä kaikenlaiset ei-elektronisen pelaamisen muodot: lautapelit, miniatyyripelit, keräilykorttipelit ja roolipelit. Koska tapahtuman roolipeliohjelmaan oli hyvin tulijoita, päätettiin loppukevään ajan kokeilla pelaamiseen keskittyvien roolipeli-iltojen suosiota. Peli-iltojen organisoijana toimi Sami Koponen, joka huolehti myös pelattujen pelien pelinjohtamisesta. Loppukevään aikana ehdittiin järjestää vain viisi roolipeli-iltaa, mutta se riitti osoittamaan, että roolipelaamiselle olisi kysyntää.

Pelipöytä-tapahtumassa pelattiin myös roolipelejä, vaikka kuva onkin Warhammer 40k -turnauksesta. Kuva: Pöllökarhut

Enemmän pelejä, pelaajia ja pelinjohtajia

Syksyllä 2019 roolipeli-illat muutettiin jokaviikkoisiksi. Jatkuvajuoninen kampanja ja itsenäisinä toimivat kertapelit vuorottelivat viikottain. Molemmat sijoittuivat kuitenkin samaan kampanjamaailmaan, joten pelaajien valinnat kertapeleissä vaikuttivat kampanjaan ja päinvastoin. Pelinä oli Dungeons & Dragons -roolipelin uusi viides laitos, mutta kertapelit pelattiin kevennetyllä sääntöjärjestelmällä. Kampanjaan osallistuivat samat pelaajat koko syksyn ajan, mutta kertapeleissä kävi väkeä enemmän ja satunnaisemmin. Kertapelien osallistujamäärät kasvoivat vuoden loppua kohti niin suuriksi, että kävijät jaettiin kahdeksi rinnakkaiseksi peliporukaksi. Kävijöiden joukosta löytyi aina vapaaehtoinen kokeilemaan pelinjohtamista, jotta pelaaminen onnistui.

Roolipeli-iltojen suuri kävijämäärä vaati lisää pelinjohtajia. Onneksi heitä löydettiin peräti kolme, joten vuoden 2020 kevätkaudella saatiin pelattua kaikkiaan viisi kampanjaa. Dungeons & Dragons oli tietysti suosituin peli, mutta pelaajia löytyi myös kotimaisiin fantasiapeliin Myrskyn sankarit ja scifi-peliin Astraterra. Peli-iltoihin osallistui kevään mittaan kaikkiaan parikymmentä kävijää, mikä on näiden ensimmäisten toimintavuosien paras tulos.

Korona sekoittaa pakan

Loppukeväällä 2020 puhjennut koronaepidemia pisti hyvällä kasvu-uralla olleet roolipeli-illat uusiksi. Pelipaikkana toiminut Porin keskustan nuorisotalo suljettiin rajoitustoimien vuoksi, mutta onneksi uudeksi kokoontumispaikaksi saatiin Pöllökarhujen Discord-palvelin. Tämä muutos kuitenkin karsi ankaralla kädellä sekä pelaajia että pelinjohtajia. Vain yksi kevään kampanjoista jatkui etäpelinä ja sekin päättyi jo toukokuun alussa pelaajien vähäisen määrän takia.

Syksy 2020 ja kevät 2021 mentiin koronan ehdoilla pääsääntöisesti etäpeleinä. Roolipeli-iltojen osallistujamäärät alkoivat hiljalleen elpyä, mutta pelinjohtajana toimi vain roolipeli-iltojen päävastaava. Syksyllä pelattiin vuoroviikoin eri kampanjoita, mutta tämä osoittautui sen verran hankalaksi järjestelyksi, että keväällä 2021 keskityttiin vain yhteen kampanjaan kerrallaan. Dungeons & Dragons -pelin lisäksi pelattiin mm. synkästä vaihtoehtotulevaisuudesta kertovaa Cyberpunk 2020:sta ja kotimaista Hood-peliä.

Etäpelaamisen käytännöt tulivat tutuiksi vuoden 2020 aikana. Kuva: Pixabay

Syksyllä 2021 koronaa oltiin saatu sen verran kanveesiin, että perinteisiä peli-iltoja voitiin taas järjestää. Pelipaikka kuitenkin vaihtui, koska nuorisotalon tiloja tarvittiin koronarokotusten jakelupisteenä. Uutena kokoontumispaikkana palveli Porin urheilutalo, jonka kokoushuoneessa pelattiin rautakautiseen Suomeen sijoittuvaa Roudan maa -peliä. Pienen hiljaiselon jälkeen kävijät alkoivat löytää tiensä sinnekin. Roolipeleistä kiinnostuneita oli lopulta niin paljon, että kysyntään vastaamaan tarvittiin toinenkin pelinjohtaja, joka veti omaa kampanjaansa etänä Discordin puolella.

Vakiintumista kaaoksen keskellä

Roolipeli-illat ovat muutaman vuoden aikana ottaneet paikkansa Pöllökarhujen viikottaisena perustoimintana. Uusia pelaajia on saatu etenkin erilaisten tapahtumien kautta (Pelipöytä, Insomnia, Nippori), joissa Pöllökarhujen aktiivit ovat mainostaneet peli-iltoja. Korona-aika on hankaloittanut tätäkin puolta toiminnasta, mutta onneksi moni on omatoimisesti löytänyt tiensä Pöllökarhujen Discordiin.

Kuluneet vuodet ovat olleet kaikkea muuta kuin tasaisia ja rauhallisia, kun mullistukset ovat seuranneet toistaan. Vaikka roolipeli-illat tulevatkin jatkumaan vuoden 2022 puolella, nähtäväksi jää miten ne tullaan järjestämään.